torstai 19. tammikuuta 2012

Cecilian menoja

Eilen tehtiin suht onnistunut ikean keikka Cecilian kanssa kahdestaan. Suostui syömään hienosti lihapullia ja ruuan hakukin meiltä sujui jotenkuten. Ostoksiakin saatiin tehtyä, työpaikalle kylläkin. Kotiinpaluu matkalla tyttö olikin sitten aivan poikki ja nukahti viideksi minuutiksi autoon. Sain kannettua nukkuvan tytön sisälle, jossa se heräsikin heti ja oli sitä mieltä että päikkärit olivat nyt tässä. Eli kahden tunnin uudelleen nukutusprojektin päätteeksi luovutin. Jaksoi se sitten kiikunkaakun iltaunille asti hoipperoida. No eihän sitä koko päivä nyt tietenkään voi mennä kerralla putkeen =)


Mikähän tarve lapsilla on lompsotella kengät jalassa sisällä aina kun mahdollista? Jos äidin kengissä kaatuu, niin meillä lempparia on pitää sisällä näitä Crocsin kirpparilöytö kenkiä, jotka on vähän vielä isot. Ulkovuorestaan huolimatta, eivät ole myöskään mitkään hengittävät talvikegät. Cecilian villahousut P. O. P. ja puuvillapaita Prisman alesta.


Oon yrittänyt muutaman päivän ottaa kuvia uusista tuplarattaista, joihin päädyttiin. Kuvissa vain jostain syystä viihtyy mieluummin joku muu pikku enkeli...Eli pientä vapaahetkeä odotellessa siis, palataan vaunuihin parempien kuvien kera.

Ulkona on tuiskuttanut lunta ihan hirmuisesti aamusta asti! Tervetuloa kunnon talvi!

Ei kommentteja: