torstai 27. lokakuuta 2011

Neuvolaa ja hemmottelua

Eilen oli neuvola. Kaikki arvot hyvät ja NasuMasuAsukin syke löi 150. Liikkeetkin on alkaneet jo tuntumaan, mikä on sitä parasta lääkettä äipän mielenterveydelle =) Kertoo siitä, että kaikki tuntuu olevan kunnossa. Pahoinvoinnissa on tapahtunut jonkin asteista helpotusta, ainakin tänään kahvi maistui jo hyvässä seurassa!

Oon ollut vähän masentunut kun naama näyttää pitsalautaselta ja kiloja on tullut...Eilen kävin sitten itseäni piristämässä kasvohoidossa ja ajattelin samalla tehdä kaikkeni tän naaman tilanteen parantamiseksi. Oli aivan mahtava 1,5h hoito ja iho tuntuu varsin ihanalta oikein kunnon puhdistuksen jälkeen! Tätä lisää! Lauantaina olisi taas tiedossa jokavuotinen Gaala-ilta ja asuvalinnasta ei luonnollisestikaan vielä ole mitään käsitystä ;) Ehkä keksin jotain lauantaiksi.  Huomenna mulla on vielä poikkeuksellisesti työpäivä ja sitten Cecin mummi tulee viikonlopuksi hoitoavuksi, niin päästään rauhassa gaalailemaan. Muistakaahan katsoa huomenna kuorosota ja äänestää Jonsun Espoon kuoroa!! Siellä on Cecin kummitäti lauleskelemassa =) Tsemppiä kuorolaisille suoraan lähetykseen!!!

Kuva Googlen kuvahaku.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Cityn voitto!

Viikonloppuun on kuulunut vähän sitä sun tätä. Eilen kävin vähän töissä ja sit itsekseni rentoutumassa kauneus- ja terveysmessuilla..Ihan vaan käveleskelemässä ja katselemassa. Eipä siellä juuri mitään ihmeellistä ollut. Illalla tehtiin vielä miehen kanssa yhdessä ruokaa. Yritettiin tehdä pientä periaatepäätöstä, jos opeteltais tota ruuanlaittoa. Katotaan kuinka käy =)

Tänään käytiin koko poppoo pikkuisen töissä järjestelemässä tavaroita ja sitten noilla yksillä (C&Isi) oli tietysti kisastudio!! Meillä on leffahuoneeseen saatu nyt uusi mahtavan pehmeä mustanharmaa matto ja kävin myös ikeasta hakemassa neljään ikkunaan mustat pimentävät rullaverhot edellisten rikkinäisten tilalle. Muuttivat ilmettä kertaheitolla enemmän meidän näköiseksemme.




Manu-City 1-6! Eli oikeet paidat oli päällä näillä kannattajilla =)

torstai 20. lokakuuta 2011

Cecilian kehitystä

Pitkä viikonloppu Jämsä-Keuruu akselilla on takana ja hyvin sai levättyä. Cecilläkin tuntui olevan mukavaa mummun ja muiden kanssa =)
Se tyttö on kyllä muuttunut tässä muutamassa viikossa niin eläväiseksi ja puheliaaksi. Sanoja tulee joka päivä lisää, vaikka kyllä se vielä suurimmaksi osaksi selittää aivan mitä sattuu! Ja niin tosissaan ;)

Muutamia viikkoja sitten meillä oli uusien työntekijöiden kuvaukset käynnissä työpaikalla. Kuvaaja oli sama, joka on kuvannut meidänkin perhettä kun Cecilia oli 3kk. Pitäisi taas oottaa uutta kuvaa tytöstä kun 1,5 vuotta jo alkaa tulla täyteen. Jos jotakuta lapsikuvaus kiinnostaa niin pojilla on myös firma joka tekee ikään kuin fantasiakuvia lapsista. Käykäähän katsomassa www.utopiastudio.fi!




Nämä kuvat: Matti Rajala. Cecilia ihan vaan työhommissa =D

Nyt se neiti tanssii tuolla niin kovaa, että täytyy mennä katsomaan. Opettelee tällä hetkellä hyppäämään, joka ei vielä ihan onnistu, niin että molemmat jalat olisivat ilmassa samaan aikaan.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hiukset ja sukat

Ihan pientä yritystä laitta kuvia punaisesta tukasta...Mutta eihän niistä mitään väriä nää, kun kuvat on otettu ilman salamaa peilin kautta :(




...että se siitä!
Mutta tässä kuva mun toisesta ylpeyden aiheesta: Sain tehtyä ensimmäisen villasukkani aikuisiällä =) Joka nyt edes jotenkin hyvällä tahdolla ajateltuna näyttää villasukalta...Nyt sitten vielä kun saisi sille suht saman kokoisen parin! Kyllä tää tästä lähtee..pitää vain toistaa noita kavennuksia mahdollisimman nopeesti, ettei unohdu miten se menikään.


Huomenna mulla onkin työpäivä ja viikonlopuksi lähdetään Cecin kanssa Keski-Suomeen kaksin =) Glögi kausikin tuli avattua viikonloppuna. Ihana, kun löytyi taas joku lämmin juoma, josta ei tuu huono olo tässä tilassa. oon nimittäin voinut vieläkin pahoin. Pahoinvointi kestää vielä lähes koko päivän, mutta pahimmillaan se on aamuisin ja iltaisin. Nuo työpäivät varsinkin aina vähän jännittää...

P.s. Sain mieheltä synttärilahjaksi liput Sade:n keikalle marraskuussa!!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Talven aluskerrasto

Tiistaina kun kävin kampaajalla ehdin samalla vilkaista kampin lastevaatekerroksen pikaisesti. Ceciltä puuttuu vieläkin talvihaalari, mutta tätä PO.P:n alusasukerrastoa en voinut vastustaa.. Aivan ihanaa materiaalia päällä jo toivottavasti pitää sitten talvella pakkasen loitolla!


Neidillä oli eilen aikasmoinen vauhti päällä, muutaman kuvan onneksi ehdin ottaa..





Että tällainen otsatukka meillä!

Tänä aamuna jaksoin onneksi lähteä tytön kanssa Elixian juniori jumppaan. Siellä oli teemana seikkailu peikkometsässä. Kivaa oli! Ja kun jumppailuun kuuluu tietenkin musiikkia, niin neiti sai jammailla ihan niin paljon kuin jaksoi. Viikonloppuna mulla onkin sitten synttärit ;) Ikää ei tule vielä juuri mitään, mutta olo on kyllä aivan rapakuntoinen =)

Mukavaa viikonloppua kaikille!!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Kasvava Maha


Mitäs sanotte tästä pömppiksestä? Paita nyt on musta, ettei oikeen kunnolla näy, mut omasta mielestäni vatsa on jo aivan mielettömän kokoinen näille viikoille. Tämän masuasukin lähtölaskenta on vain muutamia päiviä ennen kuin edellisen sankarin. Mutta jos kaikki menee hyvin, tämä TOIVOTTAVASTI syntyy ennen kuin on 15 päivää yliaikainen! Ikäeroa Cempulan kanssa tulee siis jokseenkin tasan kaksi vuotta.


Syy blogimaailman hiljaiseloon ja pikapostauksiin on siis ollut aivan infernaalinen väsymys, josta kroppa alkaa pikkuhiljaa ottamaan niskalenkin. Toivottavasti siis jatkossa on mahdollisuus enemmän aikaa täälläkin viettää, kun jatkuvasti ei tarvitse nukkua!

Cecilia oli viikonloppuna mummilassa. Miehellä oli kauden viimeinen peli ja sauna-ilta. Mäkin lähdin sitten viettämään tyttöjen iltaa. Asuksi täytyi valita sukkikset ja hame, jossa on joustovyötärö, niin pystyi paremmin hengittää koko illan. Tykkään tästä ruutuhameesta tosi paljon ja menee vallan hyvin näin kasvavan masun kanssa, vaikka onkin ostettu ihan normimitoissa joskus Gina Tricon alesta. Nyt täytyykin alkaa taas kaivamaan jostain muuttolaatikoiden uumenista niitä äitiysvaatteita. Ja tänään kävin kampaajallakin värjäämässä tukan punaiseksi =) Että pikkujoulu tunnelmissa täällä mennään jo!! Täytyy ottaa kuvia kun ehdin..