sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Synttärit

Pikainen päivitys väsyneeltä ja vähän flunssaiselta mamalta.. 

Viikonloppuun on kuulunut synttärihumua lasten juhliessa Gymillä Cecin 5-vuotis js Lion 3-vuotis synttäreitä. Lähes 20 lasta tuosta ikähaarukasta oli mukana ja ohjaaja antoi oikein positiivista ja hyvää palautetta kaikkien käytöksestä! 


Tunnin verran saivat ohjatusti purkaa energiaa, sit vähän herkuteltiin ja avattiin lahjat.



Homma ulkoistettiin tänä vuonna lähinnä muuttorumban vuoksi. En kadu kyllä yhtään! 1,5h ja homma paketissa-> lapset autoon ja kotiin lepäämään. Ei alkustressiä eikä jälkistressiä!!


Kotona on sitten pelattu lahjaksi saatua afrikan tähteä koko sunnuntai <3 ...ja höpsöilty mikä on jaksettu..


Terkkuja isille Englantiin!

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Tervetullut perjantai!


Granin kentällä oli tänään jo kevättä rinnassa! 


Takana on rankka työviikko kaikkine iltamenoineen. Eilen vedin pohjat, kun unohdin perjantai-aamun logistiikkaa suunnitellessa yhden oleelllisen...jonkunhan siis pitäisi myös viedä lapset?!? Olin menossa puoli seitsemäksi töihin ja se on päiväkodillekkin vielä vähän turhan aikaisin.. Ajattelin ensin ottaa miehen samaan kyytiin. Mutta, ai niin ne lapset!

Mahtavan lämmin viikonloppu kuitenkin säätiedotusten mukaan edessä, joten täytyy kiriä kiinni sisällä vietetty viikko! Josko pääkoppakin siitä piristyisi! 

Liokin näytti saaneen kesätennarit oikein ulkoväreihin :) Lämmöllä muistaen...