sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Roomeo 10kk

Kotona riittää nyt menoa ja meininkiä. Kaapit tyhjenee sitä mukaan kun ehtii laittaa tavaroita paikoilleen ja ajoittainen kitinä tuntuu olevan pelkkää tekemisen puutetta.



Roomeo täyttää ensi viikolla 10kk. Uusin opittu juttu taitaa olla polviseisonta. Ilman tukea seisominen on onnistunut ehkä korkeintaan 10 sekuntia, joten kävelyä saadaan varmasti vielä odotella. Kiipeileminen joka paikkaan on kuitenkin kivaa. . . Meidän kodin 16 porrasta kerroksesta toiseen ei tuota minkäänlaista ongelmaa. Onneksi ylhäälle on saatu portti heti Thaimaasta paluun jälkeen!



Hampaita on edelleen vain kaksi alhaalla, mutta niitä harjataan iltaisin yhdessä siskon ja veljen kanssa. Alemmassa kuvassa on vielä turvakaukalo, josta on jo siirrytty isompaan turvaistuimeen.


Kotona viihtyminen on yleensä paljon helpompaa silloin kun Ceci ja Lio ovat leikittämässä. Parketti tykkää kun rälläävät mönkijällä kämppää ympäri =)


Eilen uskaltauduttiin kokeilemaan ensimmäistä yökyläilyä kun miehen sisko lupautui hoitamaan Romppua. Pääsi pienimmäinenkin tutustumaan kaivarin nähtävyyksiin! Tilanneraportoinnin mukaan oikein hyvin on mennyt, tuli pisteet 10++. Kuullostaa hyvältä...ehkä pääsee uudestaakin,  jos ei oo valvonut koko yötä =)

Vanhemmat lapset olivat myös yökylässä. He pääsivät iso-tädille, tuttuun paikkaan jossa asuttiin koko rakennus aika. Meillä oli miehen kanssa mahdollisuus olla ensimmäistä kertaa yli vuoteen vuorokausi kahdestaan. Nukuttiin univelat pois! Ei voisi kesäaika paremmin alkaa <3

Tänään sitten aamupalaa vielä rauhassa, lasten hakua, painia ja voimistelu treenejä. Ehkä jopa äidin treenejä..??

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tytsy


Huoh...nämä tytöt! 

Koulun aloitusta odotellessa. . Ei olla saatu vielä päätöstä tulevasta koulusta, mutta piakkoin luulisi jotain kuuluvan. Huhtikuussa olisi tarkoitus alkaa jo nivelpalaverit, josko siellä selviäisi syksyn kuviot tarkemmin. Koulu, kyydit, iltapäiväkerhot jne. 

Eilen Ceciltä tipahti kahdeksas hammas. Liokin odottaa kovasti milloin häneltä alkaisi ensimmäinen hammas heilumaan. Olisi kiire saada kerättyä hammaskeijulta kolikoita omaan lompakkoon! Lupasin keksiä lisää kotitöitä =)

Itkuhälytin meni äsken rikki, joten en valitettavasti pääse laittamaan alakertaan pyykkejä Roomeon nukkuessa ulkona terassilla. Jää siis aikaa blogille ja terassiunelmille..



lauantai 11. maaliskuuta 2017

Unta ja ulkoilua



Siis WAU mikä keli on ulkona! Ihan sai heittää jo hanskat pois aamulenkillä rattaita työnnellessä. Mielessä polttelisi jo saada terassille jonkin näköistä penkkiä, missä istuskella ja nauttia auringosta..

Roomeo on muuttanut pinnasänkyineen kolme päivää sitten isosiskon ja isoveljen huoneeseen nukkumaan. Vihdoin makuuhuone on meidän! Siirrettiin heti sinne meidän alakerran nurkassa odottanut tiikkinen kaappi pieneksi väriläiskäksi kun saatiin lisää tilaa.

Roomeo (9kk) nukkuu yöt jotakuinkin 20.00-06.00. Varsinkin tuo aamuherääminen kuudelta on nykyään kellon tarkka. Silloin tällöin yöllä on ehkä kerran käyty laittamassa tutti tai muuta, mutta useita öitä on jo mennyt ilman yhtäkään herätystä. Ensimmäisen kokonaisen yönsä hän nukkui jo ennen thaimaan matkaa eli n.6,5kk:n ikäisenä. Reissussa tulikin sitten ensimmäiset kaksi hammasta, jotka hieman valvottivat. Nyt tuntuisi tasoittuneen niin aikaerot, flunssat kuin hampaatkin ja uni maistuu öisin.

Meidän päivärytmi nyt 9kk ikäisenä

6.00 herätys
n. 700 aamupala
9-10 päikkärit
10.30 lounas
12-13 päikkärit
13.30 välipala
15.30-16.30 päikkärit
17.00 päivällinen
19.00 iltapala
20.00 unille

Eli viisi ruokaa ja kolmet päiväunet.

Tosin, eilen alkoi tapahtua ensimmäisiä muutoksia kohti pidempiä päikkäreitä ja viimeiset niistä jäivät pois.




lauantai 4. maaliskuuta 2017

Maaliskuu jo


Pika kuulumisin viikonlopun viettoon..

Täällä on flunssat selätetty ja treenit aloitettu kevyillä vaunulenkeillä. Roomeo nukkuu yöt! Tästä seuraa tietysti paljon hymyä ja hyvää mieltä, niin vauvalle kuin vanhemmillekin.

Viikolla on päästy tutustumaan strassien liimauksen saloihin ja Cecin ensimmäinen kisapuku odottaa huomista nyt täysin valmiina. Hiusten laitto pitää kuulemma aloittaa jo tänään, niin kiharat on sitten valmiit esitykseen. Äitiä jännittää!

Lio on aloittanut painiharrastuksen. Innoissaan tulee joka kerta treeneistä ja kertoo mitä kaikkea on oppinut. Eilen oli kuulemma jo "heitelty" :) ...mitä se sitten tarkoittaakaan?!

Maaliskuuhun lähdettiin tänä vuonna lämpimissä tunnelmissa, ainakin täällä etelässä asfaltit näkyy jo. Isompien lasten synttärit lähestyy ja suunnittelu on kovassa käynnissä. Ajattelin vahvasti viedä läpi vielä yhteissynttärit... Kevättä kohti siis!