tiistai 31. tammikuuta 2012

Cecilian huone

Viime sunnuntaina tapahtui Cecilian kohalla operaatio sängyn vaihto vol. 2. Edellisen kerran tyttö muutti kehdosta pinnasänkyyn ja nyt pinnasängystä ihan kunnon sänkyyn. Tuosta viime muutosta kerroin Täällä. Viimeksi siis noin viiden kuukauden ikäisenä kehto alkoi käydä pieneksi ja nyt 1v. 9kk alkoi tuntua siltä, että pinnasänky saa jäädä odottelemaan pikkuveljeä.

Uuden sängyn kohdalla inspiroiduin oikeastaan tästä Suomalainen koti- kirjasta...->


Kirja on ostettu muistaakseni joskus joltain rakennusmessuilta. Ja siinä sanottiin " Suureen huoneeseen kannattaa hankkia jo pienokaiselle normaalia leveämpi vuode. Aluksi siihen mahtuu toinen vanhemmista viereen lukemaan iltasatua ja myöhemmin pikkuvieras yökylään." Päätettiin siis jättää kokonaan väliin se -matala, jatkettava lastensänky vaihe. Päädyttiin mustaan Ikean Meldal-rautasänkyyn, joka löytyy kategoriasta vieras- ja sohvasängyt.

Cecilian uusi sänky <3 Sydämillä varustettuna!



Maanantai-aamuna oli ihana herätä, kun kuului vaan pieni jalkojen tepsutus ja pian meidän sängyn vierestä joku sanoi "Äiti, ma helänny!!" Siinäpä melkein se syy, miksi sängyn vaihto tuntuu näin vanhemmistakin kivalta =)

Lakanat on Finlaysonin, joista oon vähän itsekin kade. Ne käy päiväpeitosta päivisin ja yöllä peiton saa rullattua vähän esteeksi toiseen laitaan, ettei tyttö kääntyessään putoa. Sen alla on vielä pienemmät peitto ja tyyny. Ollaan pidetty myös lattialla isoa lattiatyynyä kaiken varalta. Että tällaista meillä taas!


Arvatkaapa muuten mikä tämä on->

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ja lisää rompetta kotiin ;)

Viikonloppu alkaa olla ohi..Missikisatkin on katsottu. Haettiin tänään Cecilialle uusi isojen tyttöjen sänky. Siinä on nukuttu nyt ensimmäiset päikkärit, aluksi vähän ihmeissään. Siitä kuvia, kunhan saan vähän laittettua lakanoita ym. Nyt aletaan sitten ihmettelemään sitä sänkyyn itsemenoa ja varsinkin sitä sieltä poistuloa...?? Itse odotan innolla, kuinka paljon kivempi on nukuttaa/ lukea yhdessä satuja, kun pääsee itse pötköttämään pikkuisen kainaloon! Pikkuveljelle jää nyt sitten pinnasänky samaan huoneeseen odottamaan. Ceci on kylläkin ruennut jättämään päiväunia väliin, jo neljänä päivänä noin puolentoista viikon sisällä ei ole nukkunut ollenkaan tai korkeintaan torkahtanut hetkeksi :( Tietää rankkoja päiviä mulle ilman omia päikkäreitä tai omaa aikaa..

Lisäksi tyttö sai uuden uikkarin ja uimatossut, jos pääsisi taas käymään uimahallissa. Vauvauinti loppui lähes vuosi sitten ja sen jälkeen ollaan uitu vaan Thaimaan reissulla. Uikkaria kokeiltiin illalla kotona ja sitä ei olisi saanut millään pois päältä! Olikohan ihan hyvä idea katsoa missikisoja samaan aikaan..?

Lio sai myös lahjan eilen, aivan ihanat kengät miehen kummitädiltä! Näiden käyttöön ottoon on vielä onneksi PAALJON aikaa. Näyttäisi olevan Zaran Baby-mallistoa, koko 20.

Minnekköhän mahtaa matkata tuleva pikkumies....??

perjantai 27. tammikuuta 2012

Eteisen wc, ennen ja jälkeen remontin

Perjantain piristykseksi kuvat meidän eteisen veskistä ennen ja jälkeen remontin. Tällä hetkellä koko komeus näyttää jotakuinkin tältä->


Jatkaa tätä asunnon samaa musta/harmaata linjaa, jota meillä on lähes joka huoneessa.. Ennen remonttia veski oli tosi valkoinen, sellainen sairaalanvalkoinen laatta seinissä ja kaikissa laatoissa oli jokin valuvika. Kaapistot olivat aivan hapertuneet, kun vähän kopautti niin puruja tippui lattialle, sen verran livat kosteutta saaneet. Joten lopulta mitään ei säästetty remontin yhteydessä. Kuvista huomaa, että ainakin joku kiva saipppuapumppu meiltä vielä uupuu... Lattialla olevat korit on ikeasta, niitä on vähän jokapaikassa meillä. Mustat käsipyyhkeet on Hemtexistä ja nimikoidut pyyheripustimet Pentikistä.


Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Postin toimittamaa..

Tällä viikolla tuli postissa odotettu paketti. Nyt aletaan hoitamaan naamavärkkiä kuntoon =) Tutustuin Dermalogica-sarjaan ystävän suosituksesta ja käynnilläni  viime vuoden lopulla kasvohoidossa. Hoitolassa käytettiin kyseistä sarjaa, mutta yhden purkin hinta kotiin ostettuna olisi ollut sen reilut 70€. Oon käyttänyt normaalisti puhdistukseen ja kosteutukseen markettien Nivea-tuotteita. Mutta nyt ajattelin kokeilla, josko näillä täsmä aineilla iho alkaisi voida paremmin.


Oon aikaisemminkin käyttänyt lookfantastic-nettikauppaa hyväkseni tällaisissa tapauksissa ja näille tuotteille tuli postikuluineen hintaa vähän yli 100€. Toimitus kesti vähän kauemmin kuin luvatut 7 päivää, mutta olen ollut toimitukseen aina tyytyväinen. Joskus otin muistaakseni yhteyttä asiakaspalveluunkin, kun tilasin kerralla shampoita ja suoristusraudan, enkä ymmärtänyt heti että tuotteet tulivat eri paketeissa eri päivinä. Mutta kaikki tuolloinkin perille siis löysivät.

Neuvolalääkärissä tänään kaikki hyvin =) Painoa on tullut jo 10kg.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Äänestystä

 
Käytiin sunnuntaina äänestämässä. Cecilia reippaana mukana!

Laitettiin oikein "äänestysvaatteet" päälle. Pipo on Hm:ltä, putos silmille koko ajan kun vähänkin juoksi.  Tosi käytännöllistä =) Ja eihän tollasissa kangashousuissa voi pikkuisen kanssa olla oikeesti pihalla, kun kastuvat heti. Mutta meillä oli lyhyt matka koululle ja äitikin jaksoi tasan sen ajan hengittää villakangastakissa!

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Alennusmyynnit ja raskaana oleva nainen..?

"Äiti, kato mekko!" hmmm..no ei se nyt ihan mekko ole, vaan paitoja vauvalle.


Vaikka just olin sanonut, että mitään pieniä vaatteita ei tarvita, niin alennusmyynti teki tepposet. Ja perustelen tätä sillä, että täytyyhän jokaisella kuitenkin muutama oma vaatekin olla, eikä vain kaikki toisen vanhoja? Varsinkin kun se toinen on tyttö!


Nämä paidat oli kaikki -50%.


Ihanaa sunnuntaita teille! 
Mä olen tottumattomana kuunnellut meidän pihassa ahkeroivaa lumiauraa nyt kaksi yötä ja kaksi päivää. Tärkeää työtä, mutta mun uni ei ymmärrä sitä ;)

torstai 19. tammikuuta 2012

Cecilian menoja

Eilen tehtiin suht onnistunut ikean keikka Cecilian kanssa kahdestaan. Suostui syömään hienosti lihapullia ja ruuan hakukin meiltä sujui jotenkuten. Ostoksiakin saatiin tehtyä, työpaikalle kylläkin. Kotiinpaluu matkalla tyttö olikin sitten aivan poikki ja nukahti viideksi minuutiksi autoon. Sain kannettua nukkuvan tytön sisälle, jossa se heräsikin heti ja oli sitä mieltä että päikkärit olivat nyt tässä. Eli kahden tunnin uudelleen nukutusprojektin päätteeksi luovutin. Jaksoi se sitten kiikunkaakun iltaunille asti hoipperoida. No eihän sitä koko päivä nyt tietenkään voi mennä kerralla putkeen =)


Mikähän tarve lapsilla on lompsotella kengät jalassa sisällä aina kun mahdollista? Jos äidin kengissä kaatuu, niin meillä lempparia on pitää sisällä näitä Crocsin kirpparilöytö kenkiä, jotka on vähän vielä isot. Ulkovuorestaan huolimatta, eivät ole myöskään mitkään hengittävät talvikegät. Cecilian villahousut P. O. P. ja puuvillapaita Prisman alesta.


Oon yrittänyt muutaman päivän ottaa kuvia uusista tuplarattaista, joihin päädyttiin. Kuvissa vain jostain syystä viihtyy mieluummin joku muu pikku enkeli...Eli pientä vapaahetkeä odotellessa siis, palataan vaunuihin parempien kuvien kera.

Ulkona on tuiskuttanut lunta ihan hirmuisesti aamusta asti! Tervetuloa kunnon talvi!

tiistai 17. tammikuuta 2012

Tavallinen tiistai

Väsymystä on ollut taas aikas lailla. Vaikka viikonloppu meni kivasti ja hoitoapuakin oli. Eilen viikko alkoi kivasti, kun ystävä oli lapsensa kanssa meillä kylässä. Tänään kävin työpaikalla haahuilemassa ja hain hanan meidän kylppäriin..Putkari tulee torstaina asentamaan sen ja sitten viimein on tännekkin tulossa kuvia ennen-jälkeen kylppärin! Ilmeisesti masu alkaa painaa ja uuvuttaa vaikkei juuri mitään tekisikään.? Eilenkin illalla taisin olla ennen puolta kymmentä jo aivan syvässä unessa.

Kun nyt ei ole mitään kivoja kuvia tai muita juttuja, niin kirjoitanpa ylös vähän Cecilian kohta 1v9kk sanomisia. Se sai joululahjaksi paljon kivoja kirjoja, joiden kuvia on katseltu ja asioiden ja esineiden nimiä opeteltu. Kuvista sateenvarjoa näyttämällä ja kysymällä mikä se on, vastaus on "Sataa ropisee!" eikä sateenvarjo. Ja jos syödään ruokapöydässä vaikka makaronilaatikkoa tyttö haluaa aina päälle "Kepsua!", jonka luulee olevan ruoka, eikä mauste. Söisi sitä siis mielellään pelkältään. Kun taas tulee puhe vauvasta, Cecilia näyttää mun mahaa ja intoa kihisten sanoo itsestään "Sikso" tai nykyään "Sikko".

Energisempää viikkoa teille!!



Päivän biisi: Chisu - Tie

tiistai 10. tammikuuta 2012

Kynsien tuunausta

Mullahan on taas mahdollisuus sellaisiin ihanuuksiin kuin äitiyslomakynnet! Ja tästä tietysti pitää ottaa heti kaikki ilo irti =) Kävin sunnuntaina ostamassa tarjoustalosta kotikäyttöön tarkoitetun setin, jolla saa rankalaisen lakkauksen tehtyä. Testasin tätä itse ekaa kertaa, joten lopputuloskin ehkä tästä vielä harjoittelulla paranee. Settiin kuului valkoinen lakka kynnen kärjille ja lakka koko kynnelle, sekä tarrat noin kuuteen lakkauskertaan käsille ja jaloille.

Step 1 ->Tarrat omiin kynsiin. (Tosi turvonneet kädet ;))


Step 2 -> Valkoinen lakka kynnen kärkiin. 
Vain yksi kerros! Itse lakkasin vahingossa kaksi, kunnes luin ohjeet.


Step 3 -> Tarrat pois ja läpikuultava lakka koko kynsiin. Valmis!


Saas nähdä kuinka pysyy... Viimeksi kynsitaiteilin Ceciliaa odotellessani, yhdet kynnet näet TÄÄLTÄ.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

To do-listalla

Olipa ihana herätä myöhään ja katsoa ikkunasta ulos. Aurinko paistaa kirkkaasti ja maa on vihdoin talvisen valkoinen. Pakkastakin näyttää olevan kymmenisen astetta. Cecilia on tädillä yökylässä. Sanoi eilen olevansa kuulemma "Lomalla!". No hyvä, että lapsetkin saavat välillä lomaa =)

Mulla olisi sata ja yksi asiaa tehtävänä..tekemättä jääneitä tai muuten vain hoidettavia, mieltä rassaavia tai käsiä syyhyttäviä tekemisiä.

Kuva lainattu.

KOTONA:

- Häkkivaraston siivous. Pitäsi käydä ostamassa sinne kirkkaita säilytyslaatikoita hyllyille ja niitä täytäessä päästä eroon ikean sinisistä kasseista, joista ei löydä mitään. Samalla voisi heittää pois mm. kaikki rikkinäiset kengät joista ei ole raaskinut luopua ;)

- Tuoda varastosta ylös Cecilian äitiyspakkaus ja kerätä sinne tytön ensimmäisen vuoden tärkeimmät jutut, ihanimmat ja rakkaimmat vaatteet, muutama tytön oma lelu ym. Ja säilöä laatikko tulevaisuuteen..antaa se joskus sitten Cecilialle itselleen.

- Hankkia verhotankoja jo verhot makkareihin ja leffahuoneeseen. Etsiä myös sopiva laskosverho kodinhoitohuoneeseen, joka samalla toimii pukuhuoneena saunojille.

- Etsiä vihdoin  jonkinlainen matto lastenhuoneeseen ja katsella Cecilialle lastensänkyä. (Onko hyviä vinkkejä, mistä löytäisi?)

 - Päättää kirjahyllyn väri, jotta vihdoin saataisiin hankittua sellainen!?!

- Tuplarattaiden hankinta pyörii mielessä edelleen..Vahvoja vaihtoehtoja tällä hetkelllä ovat "peräkkäin" istuttavat.

TÖISSÄ:

- Päivittää blogia nyt ja jatkossa paljon enemmän! On vain jäänyt, vaikka aiheita riittäisi kyllä.

- Suunnitella työpaikalla pientä pintaremonttia. Nyt kun kotona alkaa olemaan jotakuinkin valmista =)


Ja nyt kun ilma on noin mahtava, pitäisiköhän lähteä vain reippailemaan ulos..Ja jatkaa näitä tekemisiä sitten taas joskus ;) Kevät tuntuu olevan todella paljon lähempänä, kun ollaan jo tämän vuoden puolella!

perjantai 6. tammikuuta 2012

Vauvan peitto


Nyt on Lionelin peitto valmis! Eilen jo kädet ihan syyhysivät, mitä aloittaisi seuraavaksi tekemään..?

Peiton ohje on siis TÄÄLTÄ hieman muunneltuna, koska kyseinen lanka oli kaupasta loppu. Mun käyttämä lanka oli Drops Merino Extra Fine, 100% Merino Wool Superwash. Valitsin vain viisi mielestäni kivaa väriä, jotka vaihdoin ohjeen melkein vastaaviin.

A=harmaanlila ->mulla Harmaa
B=vaalea harmaanvihreä ->mulla Vaalean sininen
C=vaalea beige ->mulla Ruskea
D=jäänsininen ->mulla Tumman sininen
E=luonnonvalkoinen ->mulla Valkoinen

Lanka oli pikkaisen paksumpaa kuin alkuperäisen ohjeen lanka, joten käytin 4,5 puikkoja. Kudoin peiton myös vain yksinkertaiselle langalla, kun ohjeessa se tehtiin kaksinkertaisella. Itse kudoin 32s oikein yhteen ruutuun ja mittasin pituudeksi noin 15cm. Lopullisen peiton mitat olivat noin 70cm x 60cm.


Lopuksi virkkasin neljä suikaletta yhteen 4 koukulla ja viimeistelin reunat. Helppo vauvanpeitto tehdä, aina oikein neulottuna valmistuukin nopeasti. Mies otti myös peiton heti käteen ja sanoi, ai kun onkin pehmeä!

Poitsu saa mennä aluksi nukkumaan Cecin vanhaan vauvan ensisänkyyn.

Mukavaa Loppiaista!

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Suuri Tuplarattaat pohdinta/-keskustelu?!?

Vai onko se oikeammin sisarusrattaat? Asia, jota olen tässä nyt kovasti viime päivät pähkäillyt...Hankkiako? Vaiko eikö? Ja jos, niin millaiset?? Lähinnä nyt koontina itselleni näitä vaihtoehtoja, joita oon löytänyt. Ja myös perusteluja suuntaan tai toiseen.

Meillä lasten ikäeroksi tulee aika tarkalleen 2v. Vanhempi lapsista ei ole ollenkaan vieressä kiltisti kävelevää tyyppiä, jos ollaan vaikka kaupassa. Meno on siis kova ja suunta aivan mitä sattuu ja mihin itsellä nenä näyttää. Aktiivisena pakkauksena hän on kuitenkin aloittamassa päivähoidon kesäkuussa, kun pikkuveljen on tarkoitus syntyä paria kuukautta aiemmin. Periaatteessa voisin siis lenkkeillä vauvan kanssa päivisin normirattailla, kuten isosiskonkin kanssa aikoinaan. Vanhemman päivähoitopaikkakin on talomme alakerrassa, joten riittää kun huristaa hissillä muutaman kerroksen alaspäin. Aluksi ajattelin ettemme hankkisi tuplarattaita myöskään siitä syystä, että vanhempi lapsista ei viihdy niissä hirveän hyvin. Lisäksi vauvan ollessa pieni käytin todella paljon kantoliinaa ja kantoreppua, varsinkin kesällä vaunut jäivät usein kotiin kokonaan.

Mutta sitten toisaalta..Onhan sitä elämää päivähoitoajan ulkopuolellakin, kaikki illat, viikonloput ja lomat. Ja onhan se totta, että mihinkään ei voi oikein kahden kassa lähteä yksin, jos ei saa tarvittaessa molempia pysymään paikoillaan. Pidemmillä matkoilla ei tiedä, jaksaako vanhempi kävellä minkä verran. Ja epäilen vahvasti, etten pärjäisi liikenteessä isomman ollessa vaikka pelkästään jalkalaudan varassa.

Sitten niihin vaihtoehtoihin..

Teutonia, Team Cosmo

Mielestäni järeän oloiset kaksostenrattaat. Ja varmasti vaunut, joissa on paljon mahdollisuuksia. Jos mulla oikeasti olisi kaksosvauvat saattaisin harkita näitä, mutta muuten tuntuu, että samalla kuomulla varustettu vaunu, jossa olis lapset kahden vuoden ikäerolla ei ehkä toimi. Autolla liikuttaessa eivät myöskään ole ehkä ne kätevimmät vaihtoehdot. Kaupassa kokeiltuani voin sanoa melkein suoraan, että ei tässä tapauksessa näitä.

Carena, Double Swing
Oon kuullut jotain hyvää näistä rattaista ja itse pidin ajatuksesta, että näissä saa aluksi vauvankopan laitettua kasvot työntäjään päin. Oon kuitenkin myös kuullut, että laatu ei välttämättä olisi kovin kestävä? Selän pituus istuimissa vaikuttaisi riittävän pitkään, mikä olisi hyvä vaunujen käyttöiän kannalta. Tämän tyyppiset vierekkäin istuttavat rattaat vaativat kuitenkin luopumisen ajatuksesta, että mahtuisivat meidän hissiin. Siitä ei kyllä ole mitään takuita muutenkaan..

Phil & Teds Verve (-Vibe tai -Explorer?)


Vaikuttaisivat olevan markkinoiden simppeleimmät eli pienikokoisimmat tuplarattaat? Nämä jos jotkut saattaisivat mahtua meidän hissiin? En pidä kuitenkaan siitä, että sisaristuinta ei saa kallistettua, eli jos vanhempi lapsi haluaisi vielä nukkua päiväunet se ei näissä rattaissa oikein onnistu. (Vai onko uusimmassa mallissa tämäkin mahdollista??)Lisäksi mua arveluttaa takana istuvan lapsen viihtyminen koppa vaiheen jälkeen, kun näkyvyys on melko lailla nolla..Meillä tuo vanhempi lapsi halusi melko nopeasti ylös kopasta istuma-asentoon, noin puolen vuoden ikäisenä muistaakseni. Joten ketterinä rattaina nämä saattaisivat jäädä kuitenkin melko nopeasti käyttämättömiksi? Painon mukaan kuitenkin kävisi jopa 6-vuotiaalle lapselle. Plussaa, että näihin saa kiinni Maxi Cosin turvakaukalon. Myyjän mukaan meillä jo oleva kantokassi ei kuulemma mahdu, vaan pitäisi ostaa vaunuihin kuuluva kassi. Tuntuivat kaupassa työnneltäessä melkein kuin yksikkörattailta.

Britax, B-Dual



Näissä rattaissa saisi laitettua sisaristuimeen pehmeän kantokopan, jollainen meillä jo on, ja sen voisi helposti napa mukaan yläkertaan rattaiden jäädessä alas varastoon. Muunneltavuuutta myös löytyy, sisaristuimen ja turvakaukalon käyttö on mahdollista samaan aikaan. Mutta istuimen koko tuntuisi jäävän nopeasti pieneksi, 15kg/istuin. En pidä myöskään siitä, että taaperoikäiset ovat taas siten, ettei taaimmainen juuri mitään näe. Pitäisi myös ostaa uusi turvakaukalo, kun meillä oleva Maxi Cosi ei näihin rattaisiin käy. Kaupassa tuntuivat kyllä kevyiltä työntää, mutta mitenköhän vanhemman istuessa edessä sisaristuimessa painopiste menee?

Baby Jogger, City Select



Ehdottomasti eniten mahdollisuuksia yhdistellä, muutuvat 16:sta eri ratkaisuun. Näissä rattaissa pidän eniten siitä, että molempien lasten ollessa taaperoikäisiä he istuvat peräkkäin tavalla, jossa molemmat näkevät eteenpäin. Jos joku näissä rattaissa mietityttää, niin se minkä ikäinen lapsi sisaristuimessa vielä menee? Painokilojen mukaan kuitenkin 20kg/istuin. Jos nämä eivät mahdu meidän hissiin, pitäisi vauvankoppa irrottaa ja kantaa sisälle vauvan nukkuessa. Koppa ei kuitenkaan ollut sieltä kevyimmästä päästä. Sisarstuimessa taas on sellaiset kulmat, että pehmeää kantokassia tuskin pystyy näihin yhdistämään.Olen myös lukenut, että koppa jäisi nopeasti vauvalle pieneksi..Jos sen käyttöikä on jotain 3kk, niin onko sen väärti? Autosta sisälle pääsisi kuitenkin kätevästi sisaristuin-turvakaukalo yhdistelmällä. Tätä vaihtoehtoa puoltaa myös se, että meillä on jo olemassa MaxiCosin turvakaukalo, joka sopii näihin rattaisiin. Tuntuivat kaupassa aluksi vähän pitkiltä vauvankopan ollessa alhaalla kiinni, jos vertasi Phil & Teds:n, mutta näppäriltä kuitenkin verrattuna esim. Teutonian tupliin.

Baby Jogger, City Mini Douple



Meillä on olleet kohta vuoden verran käytössä nämä yksikkörattaina. Ovat olleet oikein loistavat ja helppokäyttöiset hissi/auto/lenkkeily ja myös nukkumisen suhteen. Tuplat menee samalla tavoin helposti kasaan, jos lähtee autolla liikkeelle. Näihin saisi erikseen vauvankopan kasvot työntäjään päin, mutta voisi hyödyntää myös meillä jo olemassa olevaa puolipehmeää kantokoppaa, jonka saisi helposti napattua sisälle mukaan, kun vaunut jäisivät alakerran varastoon. Mutta saako näihin kiinni turvakaukaloa isomman lapsen istuessa vieressä? Tuntuivat kaupassa näppärän oloisilta, ainakin verrattuna Teutonian tuplarattaisiin.

Kaikki kuvat on lainattu.

Että onhan siinä niitä vaihtoehtoja. Ja vain pieni osa! Joten kertokaa, jos teillä on kokemuksia näistä tai muista! Mielipiteitä asiaan liittyen? Tiedän, että monet pohtivat samoja juttuja, kertokaa miksi olette päätyneet mihinkin vaihtoehtoon! Tiedoissani saattaa olla myös virheitä..tässä menee itsellänikin pää aivan sekaisin eri vaihtoehtojen kanssa. Kommenttiboxiin voi jättää helposti viestin valitsemalla kohdan-anonyymi.

Terhi, joka kaipailee neuvoja....!!

Nukkumista

En saanut taaskaan unta. Unirytmi on ihan hukassa. Oon päättänyt, että puoli tuntia sängyssä pyörimistä on ihan maksimi ja sitten pitää nousta ja yrittää vähän myöhemmin uudelleen. Yöt on menneet viime päivinä helposti valvoessa yhteen..kahteen..Ja yleensä oon viimeistään kymmeneltä unten mailla. Tässä siis teille muutama kuva unta odotellessa..
Cecilia ja uusi joululahjakännykkä. Kiitos Pappa!




Innostuin ennen joulua sisustustarroista, mutta pitkittelin vähän niiden laittamista, kun sellainen päätyi myös yhteen joulupakettiin. Yksi tarroista pääsi meillä eteiseen, peilin yläpuolelle. Toinen kodinhoitohuoneen oveen ja kolmannelle ei ole vielä paikkaa..Tarrat on tilattu Wallstyle.fi -sivustolta.



Ollaan eilen fiksattu Cecilian sänkyä. Pinniksessähän se vielä nukkuu, mutta normaalin sängyn hankkiminen olisi jossain vaiheessa edessä. Nostettiin siis pinnasängyn pohja mahdollisimman ylös ja toinen laita laskettiin niin alas kuin sen saa. Testaillaan näin vähän, lähteekö tyttö kovasti kapuamaan nukkumaanmeno aikaan sängystä pois vai ei. Eilen ja tänään on vielä ainakin mennyt nukutukset sen puolesta ihan ongelmitta. Tämä auttoi myös huomattavasti mun toimimista sängyn ympärillä tän mahani kanssa =)

Samalla ollaan kuitenkin myös luovuttu iltamaidon antamisesta sängyssä ennen nukkumaan menoa. Tuttipulloa ja tuttiahan Ceci ei oo käyttänyt yksi vuotiaasta eteenpäin, mutta jostain syystä jäi tavaksi antaa sille vielä maito nokkamukista ennen päikkäreitä tai unia. Nyt yritetään päästä siis eroon tästä hampaille huonosta tavasta ja se on parina iltana sitten vaatinut vähän enemmän "nukuttamista" meiltä vanhemmilta. Katsotaan miten homma jatkuu..

maanantai 2. tammikuuta 2012

Minun vuoteni 2011

Tammikuu 2011 alkoi kiireisesti työnmerkeissä, vaikka hoidinkin Ceciliaa kotona. Avattiin uusi toimipiste, jota piti sisustaa kuntoon.


Yksi kaunis päivä ilmoitin miehelle tilanneeni isännöitsijäntodistuksen asunnon myymistä varten. Pidin asunnostamme todella paljon, mutta tilakin alkoi käydä ahtaaksi ja kotiin ei ollut enää kiva mennä. Lopullisen myyntipääksen sai aikaan kyllästyminen siihen, että naapureilla oli aina jokin asia huonosti. Asunto myytiin ensimmäisessä näytössä ja löysimme onneksemme nopeasti uuden kodin aivan läheltä.

Vanha koti

 
Uusi koti, ennen remonttia


Helmikuussa lähdimmekin koko perhe Thaimaaseen lomalle, onneksi asuntokaupat oli saatu hoidettua ennen reissua! Tarkat suunitelmat remontista piti kuitenkin olla valmiit ennen lomaa, sillä niitä alettiin toteuttaa meidän ottaessa rennosti Koh Lantalla. Cecilia oli reissussa 9kk ikäinen, ei vielä kävellyt, mutta konttaili pitkin rantoja ja seisoskeli tuen kanssa.


Reissussa olin melko huonovointinen, mutta maaliskuussa saatiin kuulla raskauden menneen kesken kolmannella kuulla. Asuimme tuolloin Cecilian isotädillä evakossa, mutta onneksi omaan kotiin pääseminen häämötti jo.

Huhtikuussa asuimmekin jo uudessa kodissa, aluksi kylläkin ilman suihkua, mutta kyllä hätä keinot keksii..


Vappuna vietimme Cecilian 1v. synttäreitä. Pari viikkoa aikaisemmin tyttö otti jo ensimmäiset askeleet ilman tukea. Tästä alkoi se vauhdin huuma..


Toukokuussa olimme miehen kanssa kahdestaan Englannissa katsomassa Manu-Chelsea jalkapallo ottelua. Olin aiemmin kerännyt ottelu- ja matkarahat hänelle syntymäpäivälahjaksi ystäviltä ja sukulaisilta. Tosifanit kävivät kuitenkin katsastamassa myös Cityn kotistadionin.


Toukokuun lopussa päätinkin juosta Tukholmassa maratonin, vaikka en ollutkaan alkuvuodesta juuri juossut. Olin kuitenkin jo maksanut matkat ja osallistumisen. Rennosti ja hiljakseen tunnelmasta nauttien maaliin =)


Maratonilta kotiudun miehen ihanaan yllätykseen, kun pääsin heittämään ensimmäiset löylyt omassa saunassa!


Juhannusta vietettiin ystävien kanssa Himoksella, Cecilian ollessa hoidossa mummulassa siinä ihan vieressä.


Heinäkuussa meillä oli 4-vuotis hääpäivä ja pidimme myös tuparit + miehen synttäri-juhlat ystäville. Hääpäivää vietettiin rauhallisissa merkeissä lintsillä.


Kesä meni nopeasti ja Cecilia kasvoi hirmuista vauhtia!


Elokuussa sain tietää olevani jälleen raskaana, kävin vähän enemmän töissä ja koti alkoi olla melko kivalla mallilla..


Syyskuussa osallistuttiin firman kanssa menestyksekkäästi jo toistamiseen Espoon Rantamaratonille hieromalla 250 maaliin tullutta juoksijaa, sekä oltiin mukana Oittaalla järjestetyssä Snow Flake seikkailu-tapahtumassa.



Lokakuussa vanhenin taas vuoden ja osallistuimme miehen kanssa Grankulla IFK:n järjestämään vuosittaiseen Gaala-iltaan.


Minä 27v. 
Naimisissa, yhden lapsen äiti ja toinen kohta tuloillaan.


Marraskuussa olin hyvän ystävän kanssa Saden keikalla Hartwall Arenalla. 
Rakenneultrassa saatiin tietää odottavamme poikaa =)



Joulukuussa availtiin muumikalenterista luukkuja. Ihmeteltiin joka päivä kuinka paljon Cecilia jo puhuukaan. Vietettiin aikaa isovanhemmilla perheen kanssa ja lopeteltiin vuosi hyvillä mielin.


MOIKKA!

Kiitos kaikille, ketkä olette jaksaneet seurailla blogia, sekä kommentoida. Oikein ihanaa tulevaa vuotta 2012!

Terhi