maanantai 29. joulukuuta 2014

Cecilia Amanda

....Tiedättekö, kun tuntuu rinnassa ihan siltä että sydän pakahtuu? Toista voisi rutistaa ja tuijottaa loputtomiin, kun se puuhailee omia juttujaan. Tein Ifolorilla siitä kirjan -Näin minusta tuli isosisko.


Muutamin kuvin myös tänne muistiin tunnelmia, kun äidin pienestä kasvoi jo melkein viisi vuotias..


"Mitä se rakkaus on?
lapsi kysyy
lämpimänä sylissä.
Rakkaus on sitä,
että pitää sylissä,
sinä vastaat,
annat sormiesi lipua
hentojen hiusten läpi.
Hento kuin lapsen hius
on rakkaus,
yhtä hauras,
yhtä puhdas ja väkevä.
Mikset sinä sitten ole
koskaan minun sylissäni?
lapsi kysyy vakavana,
eikä suostu hyväksymään,
että yksikään rakkaus olisi
toista suurempi tai pienempi."

-Tommy Taberman
















 



27.7.2014
"Tiedätkö äiti, miksi lapset ovat perheen pää?
Koska aikuiset ovat niin herkkiä, etteivät he kestä kun lapset sanovat näin "äää.....!!!" (huutaa)
Siksi lapset ovat perheen pää ja määräävät."
Cecilia 4v.

Aijaa.....






.... Sinun arkesi on jonkun lapsuus.... 

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pulkkamäessä!

Eilen oli upea pakkaskeli. Hyvä keli luistaviin laskuihin! Talvi tuli tänä vuonna päivää ennen joulua tänne Espooseen. Synkkä ja pimeä syksy tuntui monen mielestä loputtoman pitkältä, mitä kuulosteli asiakkaita ja työkavereita.. Saati itseään!


Hurjapäät vauhdissa!


Saatiin testata myös kavereiden stiigaa =)


Treenistä se käy tämäkin...


Kävin kyllä vielä salilla aloittelemassa joulusuklaan sulatusta, kun lapset meni päikkäreille... On ollut sellainen kevyesti flunssainen olotila, mutta ei kuitenkaan kuumetta. Aamuisin tuntuu tukkoiselta ja sitten taas päivä lähtee käyntiin jotenkin. Suunnitteilla on ollut ensi vuoden treenikalenteriin HCR ja HCM..? Puolikas ja täys maraton. Suurimpana syynä erittäin minimiin jäänyt ulkoilu tänä syksynä, jota pääkoppa kaipaa ehdottomasti lisää!

torstai 25. joulukuuta 2014

Herkistellen..

Katsottiin viikonloppuna pysäyttävä ja todentuntuinen elokuva. Tosi tapahtumiin perustuva. The Impossible.


Meille molemmille oli tärkeää saada viettää jouluaatto kotona vanhempien luona. Käytiin koulua ja laskettiin tarkkaan päiviä, että ehditään reissuun, jos lähdetään heti joulun jälkeen. Meillä oli lennot Sri Lankaan Tapaninpäivän jälkeisenä päivänä. 

Muistan hyvin sen aamun 2004, kun heräsin ja luin uutisia. Menin herättämään silloisen poikaystävän ja sanoin, että mahdetaankohan päästäkkään lähtemään.. Joku mutavyöry.. Päivän verran ihmeteltiin, kunnes matkatoimisto perui matkan. Silloin otti päähän! Ei tietoakaan kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Tarjolla oli viikko Inglesissä, lähtö viikkoa myöhemmin. Päädyttiin rahojen palautukseen ja lukkiuduttiin Munkkiniemen yksiöön moneksi päiväksi pettymyksinemme.

Niin monella tilanne oli toinen :( Aina tulee vaan mieleen, että meidän varalle oli jollain kai vielä jotain... Nyt on kaksi ihanaa lasta ja avioeloa takana seitsemän vuotta. Tuolloin peruuntui meidän ensimmäinen yhteinen unelmamatka.. Niitä on ehdittykkin sitten tekemään melkein kerran vuodessa uusia. Sri Lanka on edelleen näkemättä.. Tänä jouluna on tullut dokumentteja jälleenrakentamisesta. Ehkä vielä mekin päästään näkemään se?

Suosittelen katsomaan elokuvan, jos pystyt. Kynttilä Tsunamissa kuolleiden muistolle.




lauantai 6. joulukuuta 2014

Reseptien vaihtoa


Viime viikkoina olen yrittänyt virittää kaamosväsymystä pois päältä pirteällä aamusmoothiella... Sain reseptin eräältä pt-asiakkaalta, joka netistä reseptin löydettyään kyseli onko koostumus hyvä. Itse lisäisin tähän vielä jonkin proteiinin lähteen, jos joisin tämän aamupalana. Vaikka yhden keitetyn kananmunan... Muuten pidän sitruunan ja mustaherukoiden pirteydestä, varsinkin aamulla! 

-1-2dl marjoja (itse käytän mustaherukkaa tai joskus mustikkaa)
-nippu persiljaa
-2rkl Chian siemeniä ->Liotettuna 3dl:aan vettä
-yhden sitruunan mehu
-1tl Spiruliinaa (mulla Ohranorasta)
-1-2 dl Soyamaitoa
- 1/2 banaani

Käytän itse superfoodeja jonkin verran, mutta en lähtökohtaisesti suosittele niitä asiakkailleni. Olen huomannut kyllä enenevässä määrin kiinnostuksen aihetta kohtaan. Perus painonpudottajalla vaan on mielestäni monen monta muutakin muutosta ruokavaliossa tehtävänä ennen "hifistelyjä" =) Parhaimmat tulokset tulevat, kun keskittyy olennaiseen eli tekemiseen.. Turhan usein energiaa palaa pienien yksityiskohtien vatvomiseen.


Esimerkiksi tänään on hyvä päivä käydä lenkillä, sen sijaan että käyttää koko päivän miettien ja stressaten voiko näin pyhäpäivänä syödä yhden piparin.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

torstai 6. marraskuuta 2014

Keho ja mieli lepoon

Aloitin aamun tänään Mankkaan Hot Joogassa. Pimeys on saapunut ja tuntuu vievän suurimman osan voimista. Koko päivä menee sisätiloissa ja iltapäivällä on jo säkkipimeää. Mieli kaipaa nyt rauhoittumista ja kroppakaan ei laita pahakseen pientä venymistä siinä samalla. Jos haluat hetkeksi unohtaa jatkuvan ajatustulvan pään sisällä ja tehdä sen jollain muulla tavalla kuin selaamalla facebookkia tai instagramia, käy kokeilemassa joogaa!

Nordic Yogan tunteihin voi tutustua yhden viikon ajan hintaan 35€. Viikossa voi siis käydä testaamassa haluamansa määrän tunteja. Suositeltavia aloitustunteja ovat Lempeä hot jooga tai aloittelijoiden tunnit. Heidän nettisivuiltaan löydät enemmän tietoa. Yoga Nordicin studiot löydät Espoon lisäksi Helsingistä ja Vantaalta.


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kolmekymmentä vuotta

Ei riittänyt toissa viikon yllätykset syntymäpäivien suhteen.. Sain alkuviikosta lisää ohjeita. Tällä kertaa piti pakata ja uskoin tiedossa olevan viikonloppuna kylpyläreissun perheen kesken.. Kunnes alkoi selvitä..



Instagramia seuraavat tietävätkin jo missä viime viikonloppu vietettiin. Perjantai aamuna Helsinki-Vantaalla lentolipussa luki Milano! Ei ihan kylpyläreissu. Yllätykseksi kentältä löytyi myös ystäväpariskunta, joiden kanssa reissuun lähdettiin nelistään.

Milanon kentältä kolmen tunnin lyhyen lennon jälkeen vuokrattiin auto. Ajettiin pari tuntia pieneen kylään nimeltä Alba. Ensimmäiseksi suunnattiin aurinkoisen Alban kävelykaduille lounaalle. Meitä onnisti sään suhteen, sillä Italiassa sattui olemaan erityisen lämmin viikonloppu! +24

Reissuun mahtui shoppailua... Viinin maistelua.. Hyvää ruokaa.. Huippu seuraa.. Kauniita maisemia.. ja Ihana pieni ja tunnelmallinen Bed & Breakfast paikka.. Torinossakin käytiin pyörähtämässä..




Barbarescon viinikylä..


Robertan pitämä Villa La Favorita..


Täällä Suomessa taas tänään..harmaata, synkkää, kylmää ja ARKI. Nyt siivoamaan!!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Perjantai


Perjantain rauhallisuus. Ulkona sataa, mutta takka lämmittää..

Tällä viikolla mut on yllätetty totaalisesti! Syntymäpäivä oli täynnä toinen toistaan yllätyksellisempiä asioita..niistä lisää myöhemmin! Vanheneminen ei tunnu niin pahalta, kun on tällaisia ystäviä ja yllätyksiä ;)

Nyt Vain Elämää! Samuli... Ihan sama fiilis kuin Sade, mutta suomeksi. Wau!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Irtiotto arjesta

Käytiin viime viikonloppuna perheminilomalla Tartossa. Superkiva reissu ystäväperheen kanssa, joilla on samanikäiset lapset kuin meillä. Lapsilla oli toisistaan seuraa parin tunnin lauttamatkalla ja päikkärit hoituivat toisen parituntisen ajon aikana Tallinnasta Tarttoon.


"Peukut" pystyyn! -Matka alkakoon! Kaikki tavarat kulkivat kätevästi autossa mukana koko viikonlopun. Erittäin rento matkustustapa verrattuna lentokoneeseen =)

Tarton keskustassa lapset saivat purkaa energiaa puistossa ennen lounasta.






Reissu sisälsi mun mielestä pientä arjen luksusta mahtavassa majoituspaikassa, lauantain yhteisen lounaan kävelykadun terassilla, äitien kahdenkeskisen skumppalasillisen kauppakeskus Taskussa ja sunnuntai-aamun brunssin koko porukan voimin =)




Perjantai-iltana lasten nukkuessa katsottiin Jaguzzissa iPadiltä Vain Elämää valkoviinialasillisen kera! Voiko viikonlopulta muuta toivoa?

Superkiitos isäntäväelle ja matkaseuralle!! Taas jaksaa =)


perjantai 12. syyskuuta 2014

Päivän kunto




Leuanvedot... Härpäkkeillä ja ilman! 

Valvoin viime yönä 01.00-05.00 välisen ajan. Nyt on siis päästy siihen pisteeseen, että ylikierroksilla mennään. Eilen tuli tehtyä lihaskuntotreeni aamulla ja kaverin kanssa vielä kevyt lenkki illalla. Kolmas lähes hiilihydraatiton viikko ja tässä tulos..

Tänään pitää siis muistaa tankata iltapalalla jotain..bataattia, riisiä tai vastaavaa!! Unibanaanikin käy :)


Otinpa aamulla mielenkiinnosta myös mitat.. Viimeksi otin ne viikko sitten. Aikamoista... :)



perjantai 5. syyskuuta 2014

Auringonlaskusta uuteen Alkuun..


Flunssalta ei olla säästytty täysin tänäkään syksynä.. Se aina vähän verottaa voimia arjen keskellä ja blogissakin on ollut hiljaista. Lapset on voineet tällä kertaa paremmin kuin aikuiset =) Joskus näinkin päin. Tosin luulen, että tällä kertaa varsinainen räkätauti pysyi paremmin aisoissa..

Kiitos Samin ja Kukan paketoiman Alku-valmennuksen, johon mäkin päätin lähteä mukaan. Paljon edellä mainittujen blogeja lukeneena tiesin kyllä suurin piirtein millä ohjeilla mennään, mutta jostain syystä vasta nyt sain itsekkin kunnolla aikaiseksi mm. maidottoman arjen. Tuota arkea on takana nyt parisen viikkoa (Kahvimaito on ollut aina suurin kompastuskivi) ja olo on super kiva ja energinen. Nenä ei juurikaan ole valunut, vaikka pari kuumeistakin päivää viime viikolla oli.



Netistä aikoinaan poimittua..en muista linkkiä..

"Vinkiksi korvatulehduksista kärsiville - ja muillekin; miksi karttaa maitotuotteita, etenkin flunssa-aikaan:

Lehmänmaito aiheuttaa elimistössä kosteutta joka muuntuu limaksi, ja lima nousee useimmiten keuhkoihin, mutta etenkin lapsilla myös helposti korviin. Kosteus ja lima aiheuttavat tulehdusta eli muuttuvat kuumuudeksi. Siksi maito aiheuttaa astmaa, poskiontelontulehduksia, räkäistä yskää, nuhaa ja korvatulehduksia. Jos haluaa noista päästä, on poistettava ruokavaliosta kosteutta aiheuttavat ainekset, joista maito ja muut maitotuotteet meillä Suomessa ovat ykkönen. "



Jostain syystä lapsetkin on nukkuneet viimeiset kolme yötä heräämättä =) Ei yöllisiä kasteluhärdellejä eikä muutamaan matkailua! (välillä olo on ollut kuin valtatie 66:lla!) Kuvat on tässä joltain illalta, kun taas ollaan saatu nauttia superkivoista auringonlaskuista ja lämpöisistä mittarilukemista.

Alku-valmennukseen ehtii vielä mukaan, jos joku on kiinnostunut =)