Mä en ole toipunut juhannuksesta varmaan vieläkään!?! Liian rankkaa menoa kotiäidille.. Koko viikko on mennyt nukkuessa ja nyt iski vielä flunssanpoikanen nenäonteloihin :( Tässäpä siis ainoastaan muutama kesäinen kuva meidän hellemuodista, muistakaa ne hatut!
Viikonloppu iloa!
perjantai 28. kesäkuuta 2013
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Kylmyys väistyköön!
Onneksi tätä vaatetusta tuskin tulee tarvitsemaan tulevana juhannusviikonloppuna! Viime sunnuntaina paineltiin vielä menemään isin matsissa takit ja pipot päällä. Mummulassa lapsille on tiedossa näillä näkymin lämpöiset leikki-ilmat =)
Lionel on lähtenyt tässä reilun viikon sisällä kävelemään itsekseen hiukan pidempiäkin matkoja. Ikää tulee 1v. 2kk. Muka harkitseva tyyppi? Jostain syystä kuitenkin aina mustelmilla. Cecilia lähti kävelemään jo ennen 1v. synttäreitä, mutta ei ole kiipeilyn suhteen yhtään samanlainen rämäpää kuin veikka.
Mukavia juhannuslaitumia teille!
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
Kivenlahti rock
Viikonlopun rokkifestareista aletaan olemaan voiton puolella. Eilen vielä rivit hyppi silmissä ja tulitikkuja olis kaivattu! Tosin voi vaikuttaa, että kundi herätti meidät toissayönä neljältä! Rokkikansaan upposi yllättävän hyvin myös letkeempi musa, itse viihdyin erityisesti Raappanan keikalla. Juhannusta odotellessa..Himoksen artisti kattaus osuu huomattavasti paremmin mulle.
Neiti kesäheinäkin oli viihtynyt mummilassa! Jolla on muuten alkanut ilmetä sitä ihanan rasittavaa kysely-ikää. Hammaspesulla illalla: äiti, miksi on kesärenkaat ja talvirenkaat?
-whaat?? ettei autot liukastelisi talvella kun on lunta ja jäätä.
- Niin, mutta miks?
-kysy isiltä..
-äiti, mitä ihmettä sulla on nenänpäällä?!
-äidillä on pisamia, ne tulee kesällä auringosta.
-aijaa :)
T. Huonoa omaatuntoa kaikesta tällä hetkellä poteva äippä

torstai 6. kesäkuuta 2013
Koulua
Koulupäivät ovat menneet vauhdikkaasti. Kerrankin on tilanne, jossa joka päivä on kiva päivä! Kaikki opiskeltava asia on kiinnostavaa ja innostavaa. Eilen treenailtiin kolme tuntia niin tehokkaasti, että jokainen jalan pikkulihas tuntuu tänään kipeältä. Maratonistakaan tosin ei ole vielä täysin toipunut olo, joten rääkki tuntui ainakin tsiljoona kertaiselta!!
Tänään olisi vuorossa ravitsemus puolen asioita. Joko kaikki on kartalla? Valmistun siis piakkoin Personal Traineriksi. Nyt siis unohdetaan kaikki aikaisemmat valmiit dieettihössötykset ja aletaan keskittymään henkilökohtaisempaan valmennukseen. Haenkin juuri nyt harjoitusasiakkaita, tarkat haku-ohjeet löydät osoitteesta www.euhk.blogspot.com. Saa laittaa viestiä, jos kiinnostuit!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Hengissä ja vähän enemmänkin
Maraton reissusta on selvitty ja toivuttukkin jo! Neljän tunnin alitus ja samalla puolen tunnin parannus edelliseen saivat kyllä tunteet pintaan maalissa. Aivan upea fiilis, ei voi oikein sanoin kuvailla. Treenistä on siis ollut todellakin hyötyä ja varsinkin suunnitelmallisesta treenistä. Tällä kertaa valmistauduin juoksemalla selkeästi eri tempoisia lenkkejä joka viikko. Oli ylämäkivetoja, pitkiä 20km hitaampia ja maratonvauhtisia kympin lenkkejä. Lisäksi sitä salitreeniä, mutta hieman toppuutellen ja keskivartalon hallintaan keskittyen.
Tällä ja ensi viikolla kulutan kankkuja koulunpenkillä erittäin pitkiä päiviä. Niihin ja muihinkin kuulumisiin palaillen, aurinkoista päivää kaikille muille!!
Tällä ja ensi viikolla kulutan kankkuja koulunpenkillä erittäin pitkiä päiviä. Niihin ja muihinkin kuulumisiin palaillen, aurinkoista päivää kaikille muille!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)