torstai 30. toukokuuta 2013

Back to Stockholm

Huomenna starttaisi laiva kohti Tukholmaa. Maraton lauantaina..iik. Jänskättää! Olisi kiva startata jo!! Nyt näyttäisi säätiedotus lupaavan +15 ja vähäistä sadetta :/ Tsemppiä jos siellä on muitakin juoksijoita! Muistakaa miettiä itsellenne valmiiksi maaliintulopalkinto. Sen voimalla jaksaa painaa vikan kympin :) Itse oon pyöritellyt mielessä uusia, kevyempiä, lenkkareita nopeille lenkeille tai varpaiden kynsien geelausta. Katsotaan nyt pääseekö sitä edes maaliin asti!?!

Cecilian venyttelytanssit tältä päivältä..



tiistai 21. toukokuuta 2013

Just Do it

Kuten sanottua olen palaamassa elokuussa virallisesta takaisin töihin. Ihankuin tässä nyt olisi tullut oltua sieltä varsinaisesti edes poissa :/ Silti enemmän tai vähemmän viimeiset kolme ja puoli vuotta kotiäitinä. Käyn nyt kurssittamassa itseäni hieman lisää ennen paluuta, jos samalla palautuisi akuuteimmat asiat mieleen.

Opiskelun  varjolla olen lueskellut netistä paljon aiheeseen liittyviä juttuja. Enkä tarkoita nyt mitään suomi24-keskustelupalstoja, vaan ihan terveyteen ja ravintoon liittyviä asioita alalla työskenteleviltä. Täytyy sanoa, että olen erittäin hämästynyt. Monestakin asiasta. Terveyden- ja hyvinvoinnin parissa tuntuu olevan menossa melkoinen hulabaloo. Ymmärrän, että ala on kovassa nosteessa, jolloin kysynnän kasvaessa tarjontakin kasvaa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että monilla on tavoitteena nostaa itsensä tai ajattelunsa lähes jumalalliseen asemaan. Ravintopuolesta nyt puhumattakaan! Nämä asiat näyttävät olevan osalle jo kuin uskontoja.

Mitä paremmin haukut kollegat, sitä parempi olet itse. Tällaista ajattelutapaa on vaikea ymmärtää, eikä se mielestäni kehitä ketään eteenpäin. Tästä aiheesta voisi jatkaa vaikka kuinka...Ja jatkankin vielä.

Nyt en enää malta olla laittamatta....Herkimmät voivat siirtyä pois tältä selaimelta, tiedossa vähävaatteisia fotoja ;) Tulokset puhuvat puolestaan.


Tunnen, että tämä kaipaa myös hieman perusteluja. En aloittanut treenausta joulukuussa 2012, vaan Helmikuun 2013 lopussa. (Tai oikeastaan jo kymmenen vuotta sitten, mutta nyt tajusin muuttaa myös ruokavaliota.) Lähtötilanne oli kuitenkin vastaava kuin tuossa ensimmäisessä lomakuvassa. Ei varsinaisesti pudotettavaa, itse kuvailisin lähinnä sanalla -löllö.

Varsinkin sukulaisten keskuudessa olen kuullut kovasti taivasteluja hoikkuudestani nykyään. Totuushan on, että lähtöpaino on lähes sama. No jos nyt vaakaa tuijotettaisiin, niin tällä hetkellä -2kg. Omassa olossa on silti aivan valtava ero. Löllö on muutettu lihakseksi. Välillä paino kävi -5kg:ssa lähtötilanteeseen verrattuna. Se oli itselleni liikaa ja nyt on löytynyt suurin piirtein hyvä tasapaino treenin ja ruuan suhteen.


Edelleen maratonharjoittelu häiritsee salitreenejäni, joissa on pakko keskittyä lähinnä coreen ja käsiin. Odotan innolla pääseväni parin viikon päästä testaamaan miltä tuntuu ja näyttää, sitten kun saa ladata painot tappiin myös jaloille. Luultavasti tältä...


Mutta alustuksesta kukkaruukkuun. Metodista/ Personal Traineristä/ toteutus tavasta riippumatta, eikö tulos ole onnistunut silloin kun tavoitteisiin on päästy? Valitusta "uskontokunnasta" riippumatta. Toinen kysymys kuuluukin, miksi joku onnistuu, joku ei? Pohdintoja aiheesta on tulossa varmasti lisää. Uskoisin, että seuraavaksi suureksi kysymykseksi nousee ainakin, millä tulokset pidetään??

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lenkille viimeinkin!


Hiljaiseloa blogirintamalla =) Oon ollut viikon pikkuisessa flunssassa. Juoksemiset täysin jäissä, mutta pari lihaskuntoa olen jo uskaltanut kotona tehdä loppuviikosta. Tänään olisi aika viimeisen vähän pidemmän juoksulenkin ennen Tukholman Maratonia. Hankin eilen juomapullovyön ja testaan vielä energiajuomaa tämän päivän lenkillä. Nestetankkaus pitäisi nyt saada onnistumaan, ettei tulisi yllätyksiä. Saattaisin olla tytöille laivalla melko ahdistavaa hyttiseuraa, jos puolikkaan jälkeinen oksentelu ja vatsakramppailu toistuisi :/ Selailin juuri reittikarttaa ja yleisiä ohjeita..Alkoi vatsan pohjassa vähän kihelmöidä. Kohta ollaan taas lähtöviivalla!


Monta rautaa on tulessa, monellakin rintamalla. Mähän olen palaamassa elokuussa töihin ja sen suhteen on tulossa uusia kivoja juttuja =) Huomasinkin, että blogi on viime ajat esittäytynyt lähinnä lasten tekemisten muodossa. Itselläni kaikki taitaa olla tällä hetkellä toteutusvaiheessa, joten blogissa kuullaan ja nähdään sitten enemmän valmiiden juttujen parissa. Kesästäkin nyt pitäisi ehtiä vähän nauttimaan vielä ennen sitä. Mikäpä on siihen parempi tapa kuin lennähtää lenkkipolulle...

Kuvat:pinterest

Onko teillä helluntaiheilat kainalossa??

perjantai 10. toukokuuta 2013

Äitienpäiväkonsertti


Tällä viikolla silmäkulma taas kostui. Lapset olivat valmistelleet päiväkodissa äideille lauluesityksen, kera aamupalan. Oli kahvia, kuplivaa ja mansikoita, monen monta ihanaa laulua ja pisteenä iin päälle vielä kortit ja kukat.



"Ei vaan äiti, vaan myös nainen
ja kaikki olennainen
kuuluu myöskin äidin elämään.
Sekä vaippapyykki, että rokki
ei kai oo se shokki,
jos molemmat kuuluu äidin elämään!"

Itse oon potenut viime päivinä astetta kovempaa "huono äiti-syndroomaa" ja oli niin ihana katsoa, kun oma lapsi laulaa näillä sanoilla niin tunteella. Voih..



"Sinusta kauheesti tykkään,
siksi mä rutistan sua.
Eikä mua harmittais yhtään,
jos sinä halisit mua."




Onnea Kaikki Ä idit

torstai 9. toukokuuta 2013

Eurooppa-päivä

Leppoisaa pyhäpäivää! Edessä yksi arki ja taas viikonloppu, ei paha. Eihän sitä sadetta sitten tullutkaan niskaan, ainakaan täällä rannikolla, mahtavaa! Lepopäivä treeneistä, koska kävin eilen hierotuttamassa jalat. Halusin maksimaalisen hyödyn =) Muuten loistavasti palauduttu viime viikonlopusta. Hyvin onnistuneet ruokakokeilut kruunasivat päivän makuelämykset. Nyt saunan puhtaana ja iloisin mielin huomista kohden. Hyvä päivä. Toivottavasti teilläkin!



Pari asu kuvaa vielä Cecilian vapputunnelmista, laitettiin nämä päiväkodin vappupirskeisiin viime viikolla. Tällä viikolla siellä olikin jo ihan uudet juhlat, niistä vielä lisää myöhemmin =)

Meillä aloitetaan näköjään treenaaminen jo nuorena.....



Onko muuten teillä aina vessan ovi auki? Meillä nykyisin on, aina ;)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Vihreätä parvekkeelle


Istuteltiin Cecilian kanssa tuossa ennen synttäreitä vähän ruukkuihin yrttejä. Ajattelin kokeilla tällaisella edullisella ratkaisulla, saanko ylipäätään mitään pysymään hengissä yli viikkoa.


Kaikki ruukut olivat kotona jo valmiiksi ja yrtit ostin kauppareissulla. "Nimikyltit" tuli laitettua hätäratkaisuna maalarinteipillä =) Ruohosipulia, basilikaa, minttua, yms. yms. Cecilia sai synttärituomisina vielä sopivasti kirsikkatomaatteja täydentämään meidän viljelyksiä. Niistä maistelinkin jo salaatissa osan, JAMskis kun olivat hyviä!! Mun lopullinen visio tästä yrttitarhasta on hiukka eri näköinen ;)


Samalla kokeilin tehdä blenderissä synttäreille mehujäitä. Niihin laitoin pakastemansikoita, persikkaa, appelsiinimehua, vähän hunajaa, sekä minttua (omalta partsilta tietty!). Makua olisi saanut tulla enemmän, sanoisin näin maistamisen jälkeen. Mehua mahtui mielestäni liian vähän mukaan, koska ahnehdin persikoita liikaa ja ne eivät olleet vielä tarpeeksi mehukkaita. Ensi kerralla sitten paremmalla onnella. Näitä kun voi kokeilla tehdä uudelleen ja uudelleen..


Muumimehujää-muotit löytyivät Prismasta.



Hellekelejä odotellessa!

maanantai 6. toukokuuta 2013

Voittajana maaliin!

Pitihän sitä kuvaan saada myös yhdet pakarat ;)


Nyt se on juostu, ensimmäinen kevään koitoksista on takana päin. Lauantain HelsinkiCityRun eli puolimaraton selvitettiin kunnialla läpi. Itse juoksu meni oikeastaan todella nappiin. Vielä lähtiessä en tiennyt kestääkö penikka-oireinen jalkani edes juosta, mutta ensimmäisen kilometrin jälkeen ei tuntunut mitään. Olin teipannut jalan kinesioteipillä edellisenä iltana ja se tuntui pelastavan paljon. Juoksin silti hiukan varoen ja päätin, että viimeiset viisi kilometriä annan sitten mennä täysillä, jos kaikki on ok. Olin ilmoittanut itselleni 2h:in tavoiteajan, jonka mukaan lähtöryhmäni oli melko jälkipäästä. Ensimmäiset 7km sain juosta ihan rauhassa, kunnes edellisen lähtöryhmän selkiä alkoi tulla vastaan. Ohittelu paheni tietysti loppua kohden ja kun tuo 5km oli enää matkaa maaliin ja tahtia oli varaa kiristää kunnolla, niin ei ollutkaan kovin helppoa sukkuloida ihmismassan läpi. Viimeiset 2km juoksin kuitenkin melko lujaa ja stadionin loppukaarteessa paukkuja oli jäljellä vielä vaikka kuinka, täysillä maaliin siis! Koko juoksusta jäi todella hyvä fiilis, varsinkin kuukauden päästä olevaa Tukholman maratonia silmällä pitäen. 

Päivä oli iltaa kohden lämpimämpi, vaikka aamupäivällä tuuli viilenti melko lailla. Aurinkoista ja noin +10 astetta. Oma varustukseni pitkähihainen juoksupaita, sekä housut olivat hyvä valinta. 

Tarkat tiedot juoksusta löytyy myös tulostaulultani Movescountista

Matka 21,22km
Aika 1,46
Tuntivauhti 11,9km/h
Kulutus 1040Kcal
Harjoitusvaikutus maksimaalinen PTE 5



Juoksun jälkeen ongelmat alkoivatkin sitten kotona. La-su välisenä yönä aloin oksentaa ja kuumekin nousi. Porukastamme toisellakin juoksijalla oli tullut samoja oireita ja pohdimme olisiko kyseessä ollut jokin ruokamyrkytys tai vastaava. Juoksun jäkeen jaettiin esimerkiksi rahkavälipalaa, jonka itsekin pahimpaan nälkääni söin. Aivan tavalliselta oksennustaudilta tämä ei nyt tuntunut, koska vatsa kramppaili todella kipeästi. Jostain kuulin, että kyseessä voisi olla huono palautuminen, liian vähän suoloja kropassa tai vastaavaa. Onko jollain kokemuksia?? Buranalla sain eilen illalla kuumeen laskemaan ja nukuin melkein koko illan. Tänään kuitenkin on vatsa vielä aivan sekaisin, mutta olo onneksi parempaan päin.

Kaikenkaikkiaan hyvillä fiiliksillä tästä eteenpäin. Ja paremmalla lihashuollolla ennen täyspitkää maratonia!!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Pepsodenttia kehiin!

Mites meni vappu? Toivuttu jo?? Me otettiin rentoillen. Nautittiin, vihdoin ja viimein, auringosta ystävien pihamaalla. Cecilia "haravoi" eli puuhaili luudan kanssa sinne tänne viuhuten. Vappuna täytyi tietysti laittaa jalkaan punaiset housut!

Tänään haettiin stadikalta numerolappu huomiselle HCR:lle. Viikkoon en ole juossut nyt yhtään, vaan lepuuttanut penikka-oireista jalkaa. Täytyy laittaa kinesioteippi vielä tänään ja toivoa parasta! Muutenkin kaikentyyppinen motivaatio on ollut todella nollissa, kun jalka vaivaa ja sitä täytyy varoa rasittamasta liikaa :(

Lisäksi pöyrähdettiin hammaslääkärissä muistuttelemassa mieliin tämä 2xpäivässä, 2min pesua =) Lionelilla on jo kuusi hammasta, joissa riittää ihmettelemistä. Kovasti hoitaja suositteli sähköhammasharjaa. Oletteko käyttäneet lapsilla?

Aurinkoista viikonloppua! Pitäisiköhän sipaista aurinkorasvaa nenänpäähän huomiseen juoksuun..?


Puutarha hommissa.




Lion synttilahjaksi saamat vaatteet, Me & I.


Kengillä mennään jo!