sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Cecilian jumppa

Cecilia on nyt 1 vuotta ja 11 kk vanha. Perjantaina oli taas jumppa päivä. Kävin itse sen kanssa Elixian juniori jumpassa viime syksyn, mutta nyt keväällä jumppailut saivat mun kohdalla jäädä. Kymmenkiloisen ylimääräistä nostelua kun oon yrittänyt vältellä tässä kera kasvavan masun. Koko kevään tyttö on päässyt jumppailemaan kuitenkin tädin kanssa. Jumppa kestää 45min ja on perjantai-aamuisin jossain päin Espoon keskusta. Jumpan aikana kerkeen yleensä itse just ja just maksaa laskut =)







Kaikki kuvat on ottanut yhden jumppalaisen isä.

Jumpan lisäksi Cecilia on alkanut käydä taas uimassa silloin tällöin. Ei mitään ohjattua, mutta omalla ajalla silloin kun ehtii. Vauvauinnin loputtua yksivuotiaana taukoa uinnissa oli melko kauan, kun ei saatu hankittua uusia uikkareita. Nyt ne kuitenkin on ja toivottavasti taas edes hetken aikaa ovat sopivan kokoiset. Yleensä etukäteen täytyy katsoa vaan, että terapia-allas on vapaana, koska siellä on tarpeeksi lämmintä vettä. Vauvauintiin haluaisin ehdottomasti viedä myös Lionelin! Pitäisikin tutustua asiaan tarkemmin, onko uinnissa olemassa jotain sisarusryhmiä vai meneekö uinnin järjestäminen hankalaksi jos esikoinen pitää saada aina siksi aikaa hoitoon..?

Täällä satoi äsken lunta, mutta nyt paistaa jo aurinko! Cecilian sanoin: "Ai, ihana, tuolla aulinko!"

Ei kommentteja: