lauantai 10. joulukuuta 2011

Joulun ja LUMEN odotusta..

Täällä päin ollaan tällä viikolla jo ajoittain nähty muutama lumihiutale, mutta taas on vesikeli ottanut vallan. Cecilian eläin ystävät on saaneet jo kymmenkunta uutta kaveria muumien joulukalenterista. Niitä on sitten kiva tytön ryhmitellä milloin mihinkin jonoihin ja järjestyksiin.




Kävin tänään uudemman kerran  kasvohoidossa. Viime hoidon jälkeen iho tuntui taas oikein puhtaalta ja hyvinvoivalta..mutta eihän se tunne ikuisuuksia kestä. Varsinkaan kun on tullut syötyä taas melko epäterveellisesti. Viime lauantaisesta glögi-illasta jäi meille jos jonkinmoista herkkua..suklaista puhumattakaan! Vein ison osan herkuista vielä töihinkin, mutta silti! Onneksi joulu on niin lähellä, ettei edes ehdi juuri suklaataukoa pitämään vaikka yrittäisi ;)

Ensi viikolla on ohjelmassa mm. neuvolaa. Tutkailinkin jo, että Kelan äitiyspakkausta ollaan näköjään uudistamassa. Jos jotakuta kiinnostaa, niin lisää tietoa löytyy TÄSTÄ linkistä. Harmi  vain, ettei uusi pakkaus taida ehtiä meidän tulevan lapsen käyttöön =( . Aikeissa on kyllä tällekkin tulokkaalle valita pakkaus rahan sijasta. Oma äitini on nimittäin aikoinaan säästänyt mun ja veljeni äitiyspakkaukset ja kerännyt niihin muutamia meidän käyttämiä vaatteita ja leluja ym. Niitä oli sitten tosi kiva tutkia kun odotin esikoista. Tulloinen uudenlainen pakkaus kuullostaa erittäin kivalta juuri tähän ideaan.

Ei kommentteja: