maanantai 30. toukokuuta 2011

Maratonilta ehjänä maaliin!

Tukholman maratonilta on nyt selvitty ehjänä kotiin! Kolmas maratonini. Hitaasti, mutta varmasti juosten maaliin saakka =) Tällä kertaa vauhti oli melkein tunnin viime maratonia hitaampi. Syitä on eikä niistä sen enempää..mutta nautiskelin matkan varrella tarjoiluista, musiikista ja kannustuksesta! Loppumatkasta aurinkokin näyttäytyi. Huikeaa tuo kannustus naapurimaassa, numerolapun perusteella kuulin kajareista oman nimenikin, kun kuuluttaja kannusti juoksijoita! Maaliintulo fiilistä ei voita juuri mikään =)

Ennen juoksua käytiin kaikki katsastamassa Taxfreestä palkinnot itsellemme, jonka voi sitten maaliin päästyä käydä itselleen ostamassa. Mä valitsin tennarit. Edelliset Puman ruskeat tennarit oon ostanut häämatkalta neljä vuotta sitten, joten kengille oli oikeasti tarvetta! Mitäs tykkäätte?




Sununtaina kun laiva tuli kotiin meillä oli sauna lämmin! Jee..sitä oon niin kovasti odottanut, että pääsee omaan saunaan! Saunan lisäksi lähtiessäni meidän makkari näytti tältä->



Ja kotiin saapuessani se näytti tältä ->


Toivoa siis remontin valmistumisen suhteen on! Kyllä täällä melkein valmista alkaa olla jo. Eilen illalla en malttanut olla pesemättä ikkunoita ja seinätkin pyyhin sisäpuolelta makkarista. Nyt kun Cecilia on päikkäreillä sain siirrettyä meidän sängynkin huoneeseen. Täällä alkaa näyttämään jo kodilta =) Jos mieskin saisi työssäkäyvänä ensi yönä taas nukuttua. Cecilialla ja mulla on vähän flunssaa, joka valvotti pikkuneitiä viime yönä.

Ei kommentteja: