lauantai 4. joulukuuta 2010

Tavaraa..

Tänään oon käyttänyt huikeat KAKSI tuntia tonttuiluun kaupungilla. Tontun löytöjä ei tietenkään täällä voi paljastaa! Sitä ennen kävin vanhan luokkakaverin kanssa aamukaffella. Tällä reissulla ei tyttö ollutkaan mukana, niin sai juosta kaupasta toiseen ihan rauhassa :)

Kuva: Matti Rajala

Käytiin tunnin vaunulenkillä tänään myös. Tuntui ihan hyvältä reippailla vähän. Jos huomenna vaikka uskaltautuisi jo salille..? Varovasti. Kuumetta on kuitenkin ollut viikko sitten viimeksi.
Cecilia tietenkin nukkui matkan. Kotipihassa vähän lumitöitäkin tehtiin, kun tyttö oli niin hyvällä päällä vaunuissa, että antoi mun lapioida. Aina se ei onnistu yhtä hyvin.

Matkarattaat saatiin eilen kasattua ja koottua ja kasattua...Whaat?? No eikö ookkin älytöntä. Toin ne kotiin tälläisessa omassa kantokassissaan..



Ja sitten siinä pähkäiltiin aikamme kuinka kummassa siihen kiinnitetään sitä sun tätä. Ei ollut ihan yksinkertaista. Piti nimittäin poistaa koko kangasosa ensin, jotta sai kuomun paikoilleen. Mutta pikkuhiljaa tämäkin onnistui. Sama säätö se oli aikoinaan vaunujen kanssa. Ja turvakaukalon viritys autoon jne. Jo vain lapsiperheelle tavaraa kertyy!

Näin joskus Vauva-lehdessä pienen jutun, jossa vanhemmat puhuivat hankinnoistaan ennen lapsen syntymää. Yksi äiti oli ottanut äitiyspakkauksen rahana ja sillä oli yksi lelu lapselle. Tämä jo äitiyspakkauksesta poistunut hymynaama:


Ei siis mitään muuta! No ehkä pari vaippaa, mutta ei hoitopöytiä tai mitään. Aikas kivan rento asenne mun mielestä. Kyllä sitä tavaraa ehtii kertymään. Itse ajattelin raskaus aikana, että kaikki täytyy hankkia nyt kun ei sitten lapsen kanssa pääse kauppaan. Olisi kyllä päässyt =)

Onneksi suurin osa meidänkin hankinnoista on olleet tarpeellisia. Mutta rehellisyyden nimissä, kyllä sitä jotain tarpeetontakin löytyy. Tai varsinkin sellaista, jota ilman olisi myös pärjännyt. Tuoreena äitinä sitä tulee ostettua paljon sellaista, jotatoiset äidit kehuvat ja ylistävät erinomaiseksi hankinnaksi. Mutta kun ei sitä voi tietää ennen kuin se käärö on siinä sylissä.... :( 
Quinny Zapp ja Cecilian omppunaama =)

Ostellaan siis joululahjoja kohtuudella, mutta rakkaudella ja ajatuksella ne mitä ostetaan!

Ei kommentteja: