torstai 31. toukokuuta 2012

Morsiustyttö



Viime lauantai oli todella lämmin päivä. Ei ollut tarvetta morsiustytöllä bolerolle koko päivänä. Ja hiki tuli äidilläkin imetyspuuhissa. Mutta en viitsi valittaa..mulla sentään ei ole enää sitä isoa mahaa, jonka kantaminen on edessä monilla kavereilla tulevanakin kesänä. Itse päädyin laittamaan häihin sinisen mekon, koska kyseessä olivat merihenkiset häät. Näistä kuvista kyllä huomaa, että tuo meikäläisen ryhti kaipaisi vähän enemmänkin puntti treeniä! Tällä viikolla vein kameran huoltoon, jos rikki menneelle objektiiville saisi jotain tehtyä. Lupasivat soitella ensi viikolla miltä näyttää, joten tulevan viikonlopun ristiäiset on selvittävä sitten vieraiden kameroilla.




Viime tekstiin oli tarkoitus kirjailla ylös vähän noita Cecilian puuhia, mutta kirjoittaessa ei muistunut mitään mieleen. Tyttö nimittäin luetteli tässä yksi päivä numerot ykkösestä kymppiin ihan itsekseen, ilman että katseltiin numeroita mistään. Lisäksi se käppäili yhtäkkiä pitkät portaat alaspäin ilman, että piti mistään kiinni. Ja nykyään luonnistuu myös tuo kiukuttelu tyyliin; syö jugurttia lusikalla ja itkee samaan aikaan, jos vähän tippuu pöydälle "En mä osaa!" "Mä haluun ITE syödä!".

Ei kommentteja: