tiistai 7. elokuuta 2012

Täydellinen kotipäivä

..ainakin tähän asti! Oon nimittäin ollut aika poikki..ehkä vähän apeanakin..Välillä tuntuu vaikealta etsiä arjesta niitä elämän kohokohtia. Siivouksesta tulee parempi mieli, kiva koti ja mielikin lepää. Cecilia meni tänään innokkaana hoitoon, mies töihin ja Lionel on nukkunut päiväunia! Oikeesti oikeita päiväunia. Se varmaan oli äidin kanssa samaa mieltä siitä, että tänään on hyvä siivouspäivä. Aamupäivällä se nukkui kymmenestä kahteentoista parvekkeella vaunuissa, mikä vapaus! Mä ehdin vaihtaa lakanat, imuroida, pestä lattiat ja vähän pestä peilejäkin. Pyykkikone on pyörinyt jo viisi kertaa, onneksi on kuivuri, niin voi pestä kaikki pyykit kerralla. Sitten hengailtiin hereillä reilu tunti ja nyt se on nukkunut taas jo puolituntia samassa paikassa. Oon ehtinyt tehdä tänään ihan itse ruuankin, vaihteeksi jotain muuta kuin valmis pakasteita. Ja nyt istun koneella juoden kahvia!! Ceciliakin on hoidossa vielä pari tuntia. Tämä on ihmeellistä, nyt tuntuu ensimmäistä kertaa taas siltä kuin olisi mammalomalla. Päivän saattaa kruunata vielä yksin tehty iltalenkki ja sauna =)

Huomenna meille tulee vauvakavereita kylään. Poitsuilla on ikäeroa kolme viikkoa. Cecilallakin on paras kaveri, jonka kanssa ikäeroa on yksi päivä. Synnäriltä on siis alkanut yksi, toivottavasti pitkä ystävyys! On ihana nähdä lasten kasvavan yhdessä =)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Onneksi huomenna on maanantai!

Yh-viikonlopun jälkeen tähän aikaan ei oo oikeestaan mitään sanottavaa. Takki aivan tyhjä. Joten päivän asustusta eiliseltä. Hame on häämatkalta 5v. sitten ostettu ja oikeesti niskan takaa sidottava mekko, mutta en osaa käyttää sitä niinkuin kuuluu. Lio taas on siirtynyt kantoliinasta Mandukan kantoreppuun lähes täysin.

Herättiin tänään puol 10! Ja sen johdosta 2,5h nukuttamisen jälkeen lopputuloksena: ei päiväunia tänään..

 

lauantai 4. elokuuta 2012

Retroilua ja saareilua

Lasten isotädillä on tälläiset päheet Brion retrovaunut! Mitäs tykkäätte?? Vois pyytää lainaksi vaikka perhekuviin, jos joku päivä sellaiset saataisiin tilattua. Niinkus rekvisiitaksi :)

 

Saaresta ollaan palattu kotiin ja onneksi oli niin mahtava keikka, että kaikki itkut on unohdettu! Mies on viikonlopun töissä ja me oltiin aamupäivästä jo puistossa. Ja kuten kuvasta näkyy kaksivuotiaamme oikein kiljui riemusta tehdessään hiekkakakkuja ;)

 



torstai 2. elokuuta 2012

Kasvatusvinkkejä??

 Mielensä pahoittaja nro. 1



 Tänään toivoisin olevani joku oikein kasvatusalan ammattilainen! Voi itku, kuinka sitä voikaan oman ja pienen ihmisen mielen pahoittaa, kun ei itse ymmärrä kuinka kaksivuotiaan mieli toimii. Ensin pilasin nukkumaan menon, kun menin Cecin huoneeseen vielä jotain sanomaan siinä vaiheessa kun mies oli häntä jo tunnin yrittänyt nukuttaa. Vaikka ollaan aiemminkin jo sovittu, että se kumpi nukutuksen aloittaa hoitaa sen myös loppuun. Muuten alkaa koko homma aina alusta, kun tyttö keksii innostua väsyttämään "uutta" nukuttajaa.

Toiset itkuraivarit sain aikaan, kun menin aamulla ennen päiväkotiin lähtöä kertomaan, että iltapäivällä lähdetään saareen. Sanoin monta kertaa, että ensin käydään hoidossa ja sen jälkeen mennään, mutta eihän se pieni mieli varmaan kuullut eikä nähnyt mitään sen jälkeen kun oli kuullut sanat "veneellä saareen!". (Ja montako päivää siitä on, kun sanoin ettei enää mennä ikinä mihinkään?!?) Sitä kuvittelee tekevänsä toisen tosi onnelliseksi, kun on keksinyt jotain kivaa kaikille ja lopputuloksena onkin hirveet raivarit ja kaikilla paha mieli :(

Oliskos kellään suositella jotain kevyttä, suht helppolukuista opasta näissä kasvatus asioissa? Pienet tipsit olis nyt tarpeen, ettei tarttis kaikkea opetella kantapään kautta!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Tuleva matka

Olemme nyt pitkän pohdinnan ja veivaamisen jälkeen varanneet talveksi matkan. Ja osan siitä myös maksaneet, joten eiköhän reissu toteudu jos mitään maailmaa mullistavaa ei tapahdu.

 kuva

 Meille on yksi hyvä ystävä aikoinaan sanonut seuraavaa, "Muistakaa, että matkatoimistot myyvät mielikuvia!" Musta se on aika hyvä ohjenuora reissua mietittäessä. Ja tuo kyllä pitää aika hyvin paikkansa. Ollaan joskus katseltu mm.hotelleja netistä, joilloin aika usein samalla saarella olevien hotellien tiedoissa käytetään samoja kuvia. Googlettamalla fiksusti saa mahdollisista kohteista melko kattavan infopaketin tänä päivänä. Tiedon ja ennen kaikkea paikkojen paljous aiheuttaa toisaalta sen, että lomakohdetta on äärimmäisen vaikea päättää.

  kuva

 Me ollaan reissattu jonkin verran, melkein kerran vuodessa joku pidempi matka ja ehkä silloin tällöin joku euroopan viikonloppu reissu. Lapset asettaa nyt omat haasteensa, mutta kun puntaroi rauhassa mihin kaikkeen on valmis ryhtymään, niin löytyy varmasti sopiva lomanvietto tapa. Ja kuten viimeksi jo sanoin, nyt tuntuu siltä, ettei enää koskaan lasten kanssa mihinkään! Sen verran rankka oli tuo kesäloma =)

 kuva

Happy Holyday! Kaikille ketkä sellaista vielä jatkaa..

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

HUH, me ollaan kotona!!

Olipa muuten pikkasen rankka loma viikko kahden pienen kanssa. Uhma-ikä on meillä nyt todellista totta. Kiitokset vielä kaikille isovanhemmille, että jaksoitte meidän koko sakkia! Kyllä nyt ei voi muuta kuin todeta, että ONNEKSI lomalle täytyy lähteä vasta talvella. Jos siihen mennessä nuorempi olis opetellut vähän syömään ja nukkumaan. Ja jos isommalle kelpaisi joku muukin kuin äiti.

Voin kertoa, ettei ilmeet olleet ihan koko ajan tätä ->


Tuimaakin tuimempi kassien purkaja paikalla =) Olis vain hurjat pyykkivuoret kylppärissä odottamassa.



Aamulla pääsin sentään Elixiaan Poweriin vähän rauhoittumaan itsekin. Ensimmäinen kunnon Pumppi ja nyt jo tuntee etten tuu kävelemään huomenna tai varsinkaan ylihuomenna, sen verran tärisee kädet ja jalat!! Hikoilin ainakin yhden kylpyammeen verran jo tunnin aikana, vaikka ilmastointi oli täysillä. Tuntui siis jo salissa tämä painostava ukonilman saapuminen.

Ja Lionel muuten kääntyi tänään selältä vatsalleen.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Hei aurinko!

Mittarihan on pitkästä aikaa yli 20 asteessa. Kesäisiä tamineita siis vielä ehtii käyttämään! Myllyrannasta Mäntästä mä löysin itselleni ihanat pitsisortsit ja edulliset kiilakorot. Mun edelliset kiilakorkoiset kengät kävelin niin puhki, että ne jäivät rikkinäisinä kolmisen vuotta sitten Roomaan hotellin roskikseen. Ja jos ei näy aurinkoa niin näissä vaatteissa on ainakin aurinkoisia värejä.

Voi kylmä ja sateinen kesäloma!

Onneksi meillä on talveksi tiedossa lämpimämpi loma! Kyllä joka päivä on tainnut sataa ja ulkona on täytynyt olla takki ja lakki päällä. Sissi Cessi ulkaltautui sentään yksin rohkeana järveen!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Juoksusta pari sanaa.. :)

Käytän Suunnon T4 sykemittaria treenatessa. Oon käyttänyt sitä jo vuosia tai sykemittaria ylipäätään ja en oikein osaa lähteä lenkille enää ilman. Normaalisti siirrän infot langattoman muistitikun kautta Suunnon omaan Movescouttiin, mutta raskausajan jälkeen tuo ei ole jostain syystä pelittänyt. Niiinpä kirjoitan tänne nyt manuaalisesti muutamat viimeiset treenit, niin jää itsellekkin vähän jotain muistiin tuosta raskauden jälkeisestä palautumisesta. Treenit on merkattu nyt tuoreimmasta taakse päin.


Tykkään juosta aina saman lenkin, koska se helpottaa kehityksen seuraamisessa. Samalla se on mun heikko puoli, koska jos haluaisi oikeesti kehittyä niin kyllähän treenien pitäisi olla erilaisia! Haaveena oliskin toteuttaa joku päivä ihan treeniohjelma ja katsoa paljonko se vaikuttaisi mun maratonin aikaan.

Edellinen vakkari lenkki Kehä 2:n vartta Nihtisiltaan ja takaisin, noin 10km, on nyt sellaisen tietyömyllerryksen alla, että reitti on vaihtunut toiseen. Mutta näissä lenkeissä se on useimmiten ollut sama ja arvioisin matkaksi vähän alle 10km. Gps on näyttänyt pari kertaa 7,4 tai 7,8km, mutta ei ole toiminut vielä kertaakaan heti kotoa asti.

Kirjoittelinkin jotain aiheesta ainakin TÄÄLLÄ ja olin saanut kommettia tuohon TE-kertoimeen eli harjoitusvaikutukseen.

 "Tarkistappa Movescountista asetukset (sykerajat ja aktiivisuustaso).
Tuo harjoitusvaikutus 5 pitäisi tarkoittaa "maksimaalista suoritusta".
Mikäli siis lenkki ei ollut äärimmäisen rasittava, taitaa asetukset olla pielessä."

Yritin tutkailla asiaa ja päädyin siihen, että leposyke on saattanut olla mulla pielessä asetuksissa. Mutta ainakin näissä treeneissä mitä nyt oon tehnyt, tuo TE vaihtelee omasta mielestäni melko realistisesti sen mukaan, miltä treeni on tuntunutkin.

11.7.2012
Kesto: 1,02h
Harjoitusvaikutus: Training Effect 5
Keskisyke: Hr 169 average
Korkein syke: Hr 188 Peak
Energian kulutus: Energy 568 Kcal

Tässä välissä olin kaksi viikkoa kipeänä, joten tuli aika pitkä tauko harjoitteluun. Mutta sitten vain uudelleen liikkeelle, kun on kunnolla tervehtynyt!

28.6.2012
Tämä harjoitus taisi olla lihaskuntoa salilla.
40min
Te 3
Hr 137
Hr 178 Peak
Energy 222 Kcal

16.6.2012
58min
Te 5
Hr 177
Hr 207 Peak
Energy 568 Kcal

14.6.2012
Se ihana tunne, kun syke nousee ekan kerran raskauden jälkeen yli 200:n! Tämän takia liikunta on kivaa =)
58min
Te 5
Hr 164
Hr 202 Peak
Energy 497 Kcal

11.6.2012
Tämä oli joku perus kävely reissu vaunujen kanssa. Huomaa hyvin eron, kun mennään peruskunto alueella verrattuna normaaliin juoksu treeniin.
1,36h
Te 2,1
Hr 113
Hr 161 Peak
Energy 331 Kcal

7.6.2012
1,10h
Te 4,3
Hr 154
Hr 178 Peak
Energy 515 Kcal

30.5.2012
1,02h
Te 3,4
Hr 138
Hr 171 Peak
Energy 344 Kcal

27.5.2012
1,03h
Te 4,3
Hr 154
Hr 172 Peak
Energy 456 Kcal

En muista millä näistä lenkeistä mulla on ollut Lio vaunujen kanssa mukana, mutta jollain ainakin! Yritin pari kertaa nimittäin kokeilla juosta noiden meidän City Selectien kanssa, mutta niissä ei pysy etupyörät vauhdissa mukana, vaan alkavat väpättämään. ja tökkimään. Mies ehdottikin kunnon juoksurattaita just kun oon saanut parit edelliset myytyä eteenpäin! Mutta vakavissaan en oo vielä harkinnut. Saa laittaa kommenttia, jos jollain on kokemuksia, onko olleet hyvät? Mitenköhän niissä se koppavaihe hoituu noin pienellä? Lionel on siis kohta vasta 3kk ja nukkuu yleensä vain vatsallaan, joten valjaisiin sitominenkaan ei oikein vielä toimi..

Huh..tulipa tekstiä! Meillä on selkeesti alettu nukkumaan yli 20min päikkäreitä =) Neuvolan mitat tältä päivältä, melkein 6kg ja melkein 60cm.

Motivation picture!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Auringonlasku



Olipa kaunis auringonlasku tänään.. Lio nukkui ennätykselliset 3,5h päikkärit! Yritetään selvitä aamulla yhdeksäksi neuvolaan, joten nyt nukkumaan.