sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Tapahtui tällä viikolla...

Liolla on naama mustana jalkapallon pelaamisesta. Ehkä se on näin äitinä ajateltuna parempi vaihtoehto kuin kaikki vaatteet vihreänä nurmikosta? Jaksettiin eilen vielä lähteä Kauniaisiinkin kannustamaan Granille hieno voitto Hakasta, vaikka aamupäivä meni jo riehuessa Angry Birds puistossa.

 


Tänään jatkui ajan kulutus Isossa- Omenassa kun käytiiin varmistamassa yleissivistyksemme katsoen Angry Birds elokuva 3D laseilla. 4-vuotias Liokin jaksoi kyllä elokuvan hyvin katsoa, mutta suurin aika taisi mennä ilman laseja. Onneksi se niinkin onnistui!


Viikolla lapsilla oli jokavuotinen yöseikkailu päiväkodissa sirkus teemalla. Cecilialla mekkoja kyllä riittää pukeutua vaikka joka päivä eri prinsessaksi, mutta Liolle kävin hakemassa dinosaurus viitan Etolasta, josta löytyy naamiaisasuja joka lähtöön.


 Alkuviikosta vietettiin miehen kanssa kaksin kokonainen päivä Tammisaaressa kesäisestä säästä nauttien. Käytiin satamassa appivanhempien kanssa syömässä ja illalla vielä katsottiin fudista, miesten ykkösen paikalliskamppailu EIF-Grani. 


Tänään mennään jo raskausviikkoa 42! Kukapa olisi arvannut, että kolmas voi mennä vielä käynnistykseen saakka? Fiilikset on vaihdelleet melko lailla riippuen päivästä, mutta olo on ollut näillä viikoilla huomattavasti pirteämpi kuin aikoinaan esikoisen kanssa samassa tilanteessa ollessa. Nyt ehkä osaa nauttia erilailla viimeisistä hetkistä vanhempien lasten kanssa, kunnes taas omat kädet on täynnä ja jatkuva huono omatunto kalvaa mieltä... :/

Ei kommentteja: