keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kirjahylly

Piiitkästä aikaa vähän sisustus asiaa. Oon huomannut, että jostain syystä jutut on pyörineet pelkästään lapsissa viime ajat ;) Tämän kodin laiton suhteen oli vain takki ihan totaalisen tyhjä kauan aikaa. Ei ollut mitään inspiraatiota, ei ideoita.. Ennen ristiäisiä sitten tuli havahtuminen. Pappi kysyi, että jos vihkiraamatun sitten siihen kastepöydälle...Kun siihen yleensä ne lasten nimetkin on tapana kirjata...Juu...Etsin vaikka mistä, eikä löytynyt! Meillä kun ei ole yhtä ainoata kirjahyllyä tässä kämpässä. Ollaan kuitenkin asuttu tässä vasta puolitoista vuotta =) Ja muuttolaatikoita on vielä nurkissa. Viikon olen käyttänyt siis kirjahyllyn etsintään, joka löytyi meille eilen. Kävin kuolailemassa hyllyä mm. Pentikissä...


Oon ihastunut tuohon lasikaappi malliin ja ihana tuo tiikkipuun väri. Jos meillä olisi vaaleat lattiat, olisi tämän väriset huonekalut ehdottomasti ykkösiä. Ja onhan nuo lasit kätevät pölynkin kannalta. Lisäksi kaapissa oli ylhäällä tuo salpa pitämässä kaapinovet kiinni, kätevää lapsiperheessä (lasit ei niinkään). Ongelmaksi muodostui vain tämä...


Joten ei muuta kuin nokka kohti luottoliike Ikeaa-> Ja kirjahylly alkaa täyttyä kovaa vauhtia..Hyllyksi valikoitui tämä HEMNES-sarjan vitriinikaappi, joka on samaa sarjaa kuin mitä meillä on makkarin yöpöydät ja lipasto.


Inspiroitumista työhuoneesta on jostain syystä ollut tämän blogin luetuin teksti lähes koko ajan ilmestymisestään asti. Johtunee sanoista magneetti- ja liitutaulumaali, joita googletetaan varmasti paljon? Tämäkin hylly päätyi siis kyseiseen huoneeseen. Täytyykin laitella teille kuvia nykyisestä työhuoneen tilasta, sillä tulihan se magneettimaalikin sinne aikoinaan maalattua =)



Lionelin paita, 60cm. Kampista, liikettä en muista.  Silkkimyssy, Ruskovilla 3-6kk. Housut kirppikseltä, kokoa 12kk ?? What? Kuinka pieniä lapset oikein ulkomailla on?


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Missä Pentikin liikkeessä tämä kaappi oli?

t. Marika

Lystimäki kirjoitti...

Espoon iso-omena. En oo käynytkään uudelleen vilkaiseassa, onko siellä vielä.