lauantai 28. syyskuuta 2013

LONDON BABY!!

Meillä oli tosiaan viime viikonloppuna huikean kiva tyttöjen reissu Lontooseen polttareiden merkeissä. Perjantaina haettiin sankari töistä, käppäiltiin tähtitornin mäelle muistelemaan nuoruusvuosia, josta parin Lontoo aiheisen karaokebiisin siivittämänä saavuttiin lapsuuden tarhapihan kautta saunomaan. Morsiussaunan jälkeen sankari lähti kaasojen kanssa yöksi yhdelle kaasoista ja muut suuntasivat kotiin. Kiitti moi! Hetkeksi.



Aamulla ystävämme saapui lentokentälle side silmillä ja kun koko Lontooseen lähtevä poppoo oli saatu kasaan, pääsi hän näkemään matkakaverinsa. Side laitettiin uudelleen silmille ja koneeseen saakka hän sai arvailla määränpäätä. Lentokoneen noustua ilmaan oli määränpää jo hänellekkin selvillä. Samalla lennolla sattui olemaan Robin ja äipäthän oli aivan intona, tietty ;) Kyllä olisi Cecilia ollut kade, jos olisi ymmärtänyt asian!





Perillä kävimme katsomassa aivan huikean musikaalin, Thriller. Polttarit sisälsivät paljon musiikkia ja Michael Jackson biisit kruunasivat kyllä nämä bileet.









Musikaalin jälkeen kävimme syömässä virtuaali ravintolassa, joka myös oli kokemuksena positiivinen. Jokaisella istumapaikalla oli valkoinen lautanen, johon annokset heijastuivat sitä mukaa kun selasi listaa pöydässä olevalla "hiirellä". Tilauksen pystyi tekemään klikkaamalla ja annoksia sai tilata sitä mukaa kun itse halusi. Koskaan ei tarvinnut odotella tarjoilijaa, joka mahdollisti erittäin nopean palvelun ja laskunkin sai tilattua lopuksi suoraan valikosta.







Sunnuntaina ehdittiin vielä brunssille ennen koneen lähtöä. Vaikka viikonloppu meni nopeasti, eikä shoppailuille jäänyt aikaa oli seura parasta =)







Väsyneenä, mutta vähän taas maailmaa nähneenpänä meni tämä viikko. Mä en oo vieläkään toipunut tosta hiilaritankkauksesta!!





Ja pojat juhlivat tietty tänä viikonloppuna...Prahassa!

PS. Mä sain rakkaalta aviomieheltä huippu huipun synttärilahjan jo vähän ennakkoon..!!....

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Pyöräilemässä

Kirpsakkaa syysilmaa pidellyt! Kaunis aurinko, mutta hyytävä tuuli. Meidän perheen pyöräily-yritykset eilen hyytyivät aika tuimiksi ilmeiksi nopeasti. Olisi tarvittu jo hanskat ja ainakin äippä olisi tarvinnut välihousut! Pukeutumiskysymys siis :)

Olin viikonloppuna mielettömän kivalla Lontoon reissulla ihanan tyttöporukan kanssa! Reissusta lisää ens kerralla, nyt pötköttämään. Uni tulee tarpeeseen, kun pikkumies on huutanut korvatulehduksen vuoksi muutaman yön tällä viikolla. Oli sellainen "kevyt" paluu arkeen..Kuulitteko sen uutisen, että lapsiperheiden univelka ekana vuonna on jotain keskimäärin 41h. Ja kun noita nyt on kaksi, niin voisi tässä kevyesti nukkua vaikka muutaman vuorokauden putkeen ;)





torstai 19. syyskuuta 2013

Hormonidieetti

Käytiin viime keskiviikkona Keravalla kuuntelemassa Kaisa Jaakkolan luento -Taikinasta teräkseksi. Joko Kaisan opit on muille tuttuja? Itse olin ennen luentoa yhden kirjan lukenut ja yhden elämäntapamuutoksen vierestä seurannut, joka perustui juurikin Kaisan oppeihin.

Sinänsä asia ei ollut mitään uutta, mutta luennolla pyrittiin konkretisoimaan asioita. Mitä kannattaa tehdä, milloin ja miten, jos haluaa voida paremmin. Kaisa on opiskellut jenkeissä Biosignature-mittausta ja siihen liittyviä hormonaalisia muutoksia kehossa. Hänen oma yrityksensä Optimal performance auttaa asiakkaitaan muuttamaan ruokavaliotaan heille oikeaan suuntaan.

Kiteytettynä kyse ei ole dieettiruokavaliosta vaan siitä, että jotkut ruoka-aineet erittävät erilaisia hormoneja kehossa kuin toiset. Hormonit taas vaikuttavat kehossa eri tavoin, toiset väsyttävät, toiset piristävät ja ihmiset sietävät eri hormoneja eri tavoin. Opeissa otetaan kantaa myöskin oikeanlaiseen liikuntaan. Tietty liikkuntamuoto tuottaa kehoon aina tiettyjä hormoneja, joilla on tietty vaikutus.

Kaksi kirjaa aiheesta on jo ilmestynyt ja kolmas on nimeltään tuo Taikinasta teräkseksi. Käykää tutkimassa lisää kaisajaakkola.fi

Mä olen flussien jälkeen päässyt taas treenaamaan itseni aivan teräsjumiin. Hierontaa kaivaten...:)







maanantai 16. syyskuuta 2013

Kesähäät

Ehkä jopa kivointa kesässä, häät! Paljon rakkautta ja ihanaa mieltä ilmassa.

Oltiin lasten kanssa serkkuni häissä viikonloppuna. Ja vielä näin super kiva ilma suotiin heille. Olin varannut kaikille mukaan takit ja villapaidat, mutta mitään niistä ei tarvittu, vaikka lapset jaksoivatkin juhlia melkein iltakymmeneen.

Häät olivat kauniissa miljöössä keski-suomessa. Iso pihapiiri, jossa lapset saivat temmeltää rauhassa.

Nuori herra varsinkin oli kovinkin komeana, kiitos vain lainavaatteista ystäville! Cecilian hamonen löytyi prismasta päivää ennen juhlaa -70%.

Lokakuussa päästään vielä toisiin häihin ja silloin nautitaankin juhlahumusta ilman lapsia :)

Onnea vielä tuoreelle avioparille!











sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pomp De Lux

Tällä viikolla tuli ehdittyä kaverin järkkäämille Pomp De Lux-kutsuille. Alkuun ajatuksena ei ollut oikein välttämättä tilata mitään.. Meillä on entuudestaan yhdet Pompin verkkarit, joita Cecilia ei suostu pukemaan?!? Sanoo, että ne ei ole pehmeät, mutta se nyt ei vielä tarkoita mitään, se tyttö kun suostuu legginsien lisäksi pukemaan ainoastaan fleece-housut. Ei farkkuja tai mitään.

Kutsut olivat positiivinen yllätys, kun odotuksia ei ollut ja merkki ei muuten ollut mitenkään tuttu. Pieni esittely vaatteista oli alkuun ja rekeiltä pääsi sitten hipelöimään mallikappaleita. Ennemminkin ihanan pehmoisia!! Tilasin Cecilialle pumpulin pehmeän fleece-hupparin ja tyllihameen, Lionelille parit housut ja paidan.

Tilausta ja erityisesti lasten kommentteja odotellessa!! Kuulette sitten lisää :)

Kiitos emännälle kutsuista ja tarjoiluista! Viimeisen kuvan Pampers-futari ei liity aiheeseen ;)