Tänään toivoisin olevani joku oikein kasvatusalan ammattilainen! Voi itku, kuinka sitä voikaan oman ja pienen ihmisen mielen pahoittaa, kun ei itse ymmärrä kuinka kaksivuotiaan mieli toimii. Ensin pilasin nukkumaan menon, kun menin Cecin huoneeseen vielä jotain sanomaan siinä vaiheessa kun mies oli häntä jo tunnin yrittänyt nukuttaa. Vaikka ollaan aiemminkin jo sovittu, että se kumpi nukutuksen aloittaa hoitaa sen myös loppuun. Muuten alkaa koko homma aina alusta, kun tyttö keksii innostua väsyttämään "uutta" nukuttajaa.
Toiset itkuraivarit sain aikaan, kun menin aamulla ennen päiväkotiin lähtöä kertomaan, että iltapäivällä lähdetään saareen. Sanoin monta kertaa, että ensin käydään hoidossa ja sen jälkeen mennään, mutta eihän se pieni mieli varmaan kuullut eikä nähnyt mitään sen jälkeen kun oli kuullut sanat "veneellä saareen!". (Ja montako päivää siitä on, kun sanoin ettei enää mennä ikinä mihinkään?!?) Sitä kuvittelee tekevänsä toisen tosi onnelliseksi, kun on keksinyt jotain kivaa kaikille ja lopputuloksena onkin hirveet raivarit ja kaikilla paha mieli :(
Oliskos kellään suositella jotain kevyttä, suht helppolukuista opasta näissä kasvatus asioissa? Pienet tipsit olis nyt tarpeen, ettei tarttis kaikkea opetella kantapään kautta!
1 kommentti:
Voi voi kuulostaa niin tutulle =) Tämä ei nyt ole ehkä helppolukuisin, mutta ihan loistavia neuvoja uhmaikäisen käsittelyyn olen saanut "what to expect..." sarjan englanninkielisistä teoksista.
http://www.amazon.com/What-Expect-The-Toddler-Years/dp/0894809946
Lisäksi on sellainen kuin What to Expect the Second Year, joka on myös erinomainen uhmaikäisen vanhemmille. Näissä on ihan konkreettisia vinkkejä eri tilanteissa toimimiseen, joten sen vuoksi ovat olleen loistavia.
Lähetä kommentti