lauantai 17. marraskuuta 2012

Lionelin ruokavalio remontti


Tämä pikkuinen tässä koettelee kyllä nyt oikein kunnolla. Onneksi vihdoin alkaa selviämään asioita! Tällä viikolla on ollut taas valvottuja öitä ja päiväunettomia päiviä. Syynä yöhäirintään ei siis ollutkaan unikoulu, vaan korvikemaito, joka otettiin uudelleen käyttöön viime sunnuntaina kolmen viikon jauhekokeilun jälkeen. Tämmöistä puljaamista tämä on..Ja me kun oltiin niin unikoulun kannalla, eikä maidon! Oireet pahenivat päivä päivältä, kun siirryttiin takaisin korvikkeeseen ja torstai-iltana käytiin lääkärissä. Nyt oli jo paljon helpompi huomata ero pojassa ja sen käytöksessä, kun ero edeltäneeseen kolmeen viikkoon oli niin selkeä. Yöllä alettiin heräilemään taas tunnin välein, päiväunet lyhenivät 45min mittaisiksi 2-3h:sta, vatsa aivan jumissa ja ehkä selkein, huuto/kitinä alkoi jo laitettaessa syöttötuoliin istumaan. Kiinteäkään ruoka ei siis uponnut enää millään, kun oli tietysti paha olla toisella :( Jauheet otettiin takaisin torstaina
->Viime yönä nukuttiin jo aamuun asti ja tänään maistui taas jo lounaaksikin normi annos 1,5 purkkia sosetta. Näillä mennään nyt ja altistuskokeisiin saatiin aika vielä ennen joulua, josko irtoaisi kelakorvausta tästä melko suolaisen hintaisesta jauhetönikästä. Todennäköisesti Liolla ei kuitenkaan ole selkeä maitoallergia, mutta jokin tällainen suolistoärsytys maitoproteiinille. Jauhemaito on siis tarkoitettu lehmänmaito- ja soijaproteiiniallergian ruokavaliohoitoon.

Kohtalotovereille vielä...Olettehan huomanneet, että jauhetta saa nykyään marketista apteekkia edullisemmin. Meillä merkki on Nutricia Nutrilon Pepti ja 900g:n paketti oli apteekissa noin 50€, Prismassa jotain 35€. Meillä yksi jauhepurkki kesti viikon verran. Kelakorvauksen kanssa tietysti, silti tuostakin edullisempi.


Sateesta ja synkkyydesstä huolimatta, nautinnollista viikonloppua! Me ollaan poitsun kanssa kaksin loppupäivä ja tuolla se on nukkunut jo toisia päikkäreitään partsilla yli kaksi tuntia!!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, oot varmaankin kokeillu NAN maitojauhetta?
Meillä oli kanssa samoja ongelmia valmiiden korvikkeiden kanssa.
ja kokeiltiin eka tuota nanin jauhetta ja sehän toimi! :)

Lystimäki kirjoitti...

No eipä ole tullut mieleen, että niissäkin voisi olla eroa! Kiitos vinkistä, laitetaan kokeiluun!!