maanantai 18. heinäkuuta 2011

Tuparit

Tuparit pidetty! Huh =) Alkuilta valloitettiin asunto lapsien voimin ja illalla juhlittiin aikuisten kesken. Eli menoa ja meininkiä riitti koko päivän!


Cecilian synttärilahjaksi saatu lattiatyyny oli ihan hitti kaikkien lasten keskuudessa. On vilahtanut kuvissa jo joskus aikaisemmin, mutta esitelläänpä tässä samalla nyt sitten sekin.  Miehen kummitädin itse tekemä! Tyynyssä on kaksi fleese-vilttiä jotka on ommeltu yhteen ja sisälle on taiteltu tavallinen täkkipeitto. Siinä oli kiva ihan pienen vauvankin pötkötellä.


Cecilian mekko on ulkomaan tuliainen tädiltä ja ensimmäistä kertaa  neidin tukka on sen verran kasvanut, että pinnikin pysyi päässä. Legginseinä kävi pieneksi jääneet housut, koko 68 =). Kun normaalisti vaatteet on jo vähintään se 80cm.



Tuparilahjojakin juhlijat toivat, vaikka ei oli kyllä tarvinnut! Juhlathan olivat kiitos myös miehen 30-vuotis lahjaan osallistuneille, eli samalla vähän niinkuin myöhästyneet synttärit. Mölkky-peli meiltä puuttuikin, saunatyyny- ja tervasaippuaa, pentikin lajitelma eri öljyjä, kukkia...Ja Cecilia sai punaisen Manun pallon :0)




Nyt täytyy taas kerätä kaikki voimat tähän viikkoon. Aamu lähti hyvin käytiin, saatiin tytön kanssa hoidettua kauppareissu, ruoka ja puistossakin ehdittiin käydä. Sitten tuli päikkäriaika ja taistelu oli aikas kova...Se vie aina hetkeksi kaikki mehut..reilu tunti huudettiin ja äidin päiväkahvihetki meni pieleen :( Olis vaan pitänyt malttaa odottaa, että tyttö nukahtaa ja keittää kahvit vasta sitten. Nooh..Nyt hetki omaa aikaa. Pitäisi tutustua ainakin huuto.net:iin. Ootteko käyttäneet? Mä alan selaileen sivustoa, josko osaisin laittaa sinne myyntiin tavaraa.

Ei kommentteja: