sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Inspiroitumista työhuoneesta

Mun äiti oli meillä käymässä tällä viikolla. Tuliaisiksi hän toi meille jääkaappirunoutta original-versiona.

"Sanoista voi yhdistellä kaikkea korkealentoisesta lyriikasta hassunhauskaan hölynpölyyn. Leiki niillä hetken aikaa ja tulet yllättymään, kuinka helposti saat runosuonesi sykkimään." www.jääkaappirunous.com

Olen kyllä ystävillä kyläillessä leikkinyt jääkaappirunoilla jo piiitkän aikaa sitten, mutta oli kiva saada niitä kotiinkin. Harmiksemme kuitenkin todettiin, ettei meidän jääkaappiin tartu magneetit :( Tai etupaneeliin ei, mutta löytyi niille pieni nurkka jääkaapin keittiön puoleiselta sivustalta.




Tästä inspiroituneena aloin pohtia taas kerran meidän työhuoneen tilannetta..Jonkinlainen työjärjestys pitäisi saada, jotta asioiden hoito helpottuisi. Tähän mennessä työhuoneeseen on saatu paikoilleen pöytätaso ja sen alle kaksi tilavaa laatikostoa. Työnteko ei kuitenkaan vielä kovin houkuttelevaa ole ja ihan ilman kuvauslavastusta tilanne on tällä hetkellä tällainen->


 
Aluksi olin ajatellut pöydän yläpuolelle liitutaulua, mutta googletettuani vähän aikaa aloin kallistua magneettitaulun puoleen enemmän. Liitutaulumaali sopisi mun mielestä enemmän keittiöön (jos löytäisin vapaata seinäpintaa sieltä?!?) mutta tänne työhuoneeseen saisi liput ja laput paremmin kiinni magneettimaaliin. Maalialueen koko on vielä ihan auki.
 


 Haluaisin kuitenkin seinälle myös pari hyllylevyä, jotka nyt ei hirvittävän korkealla tarvitsisi olla. Ja olisihan se kiva siirtää tänne työhuoneen puolellekin sitten osa jääkaappirunoudesta inspiroimaan työpäivää =) Hyllyjä oon nopeesti vilkaissut ikeasta, mutta en vielä kunnolla. Työpöytä on 2m leveä ja sopii juuri tuohon rakoseen työhuoneessa. Tämä pöytärakennelma on myös ikeasta.

Muutama googlen kuvahaun tulos:

Liitutaulumaali keittiössä.

Liitutaulumaali keittiössä.

Tikkurilan Magnetic-maali työhuoneessa.




Ja vielä yksi kuva ihan muusta aiheesta, joka muistuttaa tästä omasta pienuudesta maan päällä..

Osanotot munkin puolesta Norjaan... kuva on tämänpäiväinen surullinen näky meidän ikkunasta...

Ei kommentteja: