tiistai 23. huhtikuuta 2013

Lapset ja treenivinkki!


Tämä kaksikko se ei malta pysyä nahoissaa!! Tai varsinkaan tuo isompi... sillä ensi viikonloppuna juhlitaan molempien synttäreitä. Lapsillahan on ikäeroa tasan kaksi viikkoa vajaa kaksi vuotta, joten päätettiin miehen kanssa välittömästi ottaa käytäntöön yhdet synttärikemut per vuosi. Saas nähdä kuinka toimii tulevaisuudessa yhdistettynä prisessat ja batmanit..???

Tulevien synttäreiden kunniaksi Cecilia päätti viimein nukkua kokonaisen yön kuivalla vaipalla. Kuivaksi opettelu on meillä ottanut melko koville ja takapakkia on tullut aina välillä. Josko nyt viimein päästäisiin unillekkin ilman vaippaa ja saisi jatkaa vaipparallia vain yhden lapsen voimin.

Lionelin kasvuseurannassa ei tosiaan ilmennyt enää ongelmia. Poika tipahti viime syksynä omalle alakäyrälleen, jossa on jatkanut tasaista kasvuaan. Ihmekös tuo muutenkaan, kun molemmat vanhemmat on noin 150cm sulka päässä =) Kundi nukkuu nykyään täydet yöunet noin 20.00-06.00, josta ollaan pyritty nyt vähän nukkumaan menoa pitkittämällä saada aamun heräämiset lähemmäksi seitsemään. Syö vähän paremmin, silloin tällöin jopa hyvin ;) Muutamista haparoivista askelista huolimatta, ei olla päästy vielä kunnolla kävelyn makuun.

Lasten juttujen lisäksi on pakko vielä vinkata innokkaille treenaajille. Eilen starttasi Fitfarmin LITE In Shape, kymmenen viikon treeniohjelma. In Shape on ohjelmista se, jonka avulla on tarkoitus joko kerätä massaa (miehet) tai säilyttää saavutettu paino/ terveellinen ruokavalio ja treeni. In Shape:n lisäksi valittavina on LITE Move, ryhmäliikunnasta pitäville tai LITE Weight Loss, painoaan pudottaville. Tarkemmat hinnat, kuvaukset ja muut tiedot nettivalmennuksista löydät TÄÄLTÄ. Itse lähdin mukaan superdieetin päätyttyä tuohon Bikini Challenge 2013 valmennukseen, mutta huomasin muutaman päivän jälkeen, ettei se soveltunut ollenkaan yhteen maraton treenieni kanssa! Ruokavalio oli liian hiilihydraatiton ja treenit liian kovia, jotta jalat olisivat enää palautuneet juoksulenkeille. Suunnan muutos siis äkkiä, sillä HCR:n puolikas on jo vajaan kahden viikon päästä. Sunnuntaina pääsin kuitenkin tavalliseen juoksuvauhtiini, joten jatkan itse ainakin maratoniin asti tuolla LITE In Shapen ohjelmalla, keventäen salitreeniä



Treenikavereita????!!??

Ei kommentteja: