Pidempään blogiani seuranneet jäivät ehkä vuodenvaihteessa odottelemaan tuttua koostetta menneen vuoden tapahtumista. Syy miksi tällaista tekstiä en tänä vuonna saanut aikaiseksi johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, etten kyennyt kirjoittamaan vuodesta 2012 oikeastaan mitään. Aloitin tekstin monen monta kertaa ja päädyin aina samaan tulokseen, vuoden kahteen kohokohtaan. Toinen lapsemme, Lionel syntyi huhtikuussa 2012 lähes tasan kahden vuoden ikäerolla isosisko Ceciliaan. Pojan syntymän jälkeen elämä on ollutkin yhtä sumua. Seuraavaksi kykenin muistamaan marraskuun lopulla tekemämme lomamatkan Malediiveille, joka oli ehkä elämäni paras loma.
Olen täällä aikaisemminkin voivotellut milloin minkäkinlaisia haasteita pojan suhteen rintamaidon riittämättömyydestä mahdolliseen maitoallergiaan. Totesin eilen neuvolassa, että vaikka olen yhden kerran jo oman lapsen muodossa harjoitellut tämän kaiken, niin ei auta: Tuntuu siltä, että teen kaiken väärin. En osaa hoitaa tätä lasta. Miksi se valvoo niin paljon? Miksi se ei nuku? Miksi se itkee koko ajan? Kun yhdestä haasteesta selvitään, jo tulee seuraava.
Tiedän, että nämä kaikki tuntemukset johtuvat suurimmaksi osaksi univelasta. Valvottuja öitä toisensa perään ja kaikki ongelmat tuntuvat vuoriakin suuremmilta. Eikä tätä olotilaa helpota yhtään oma, kohta 1,5kk kestänyt sairastelu, jonka uskon myös johtuvan jatkuvasta väsymyksestä. Huomaan kuitenkin, että lähes päivittäin päässä pyöriin ajatus; Milloinkohan tajuan, että minulla on oma poika? Milloin tulee se päivä, kun voin katsoa toista, pakahtua onnesta ja ajatella, ihana oma poika? Esikoisen kohdalla muistan tunteneeni näin lähes päivittäin ja alusta saakka.
Ehkä ensi viikolla jo helpottaa! Ehkä vuoden iässä! Joku päivä aivan varmasti!!
Kaikesta huolimatta tiedän, ettei mikään, ei mikään tässä maailmassa voi korvata sitä, että meille on suotu oma terve lapsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti