tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kotona ollaan


Kaikki meni hyvin ja ensimmäiset vieraat ovat tulossa tänään kotiin katsomaan poitsua. Syntymäpaino oli 3680g ja kotiinlähtö päivänä jo 3615g, että vissiin se syö jotain kermaa =) Nukuttu ollaan sellaisia 4h pätkiä kerrallaan. Lio oli paljon ryppyisempi syntyessään kuin isosisko Cecilia, mutta nekin rypyt alkavat jo vähän tasoittumaan. Tukka oli sisaruksilla aivan samanlainen, mutta Liolta puuttuu Cecilialla olleet pitkät ripset.


Matkalla sairaalaan oli velä melko kylmä, mullakin pipo ja hanskat. Ihanaa, että sillä aikaa on tullut jo paljon keväisemmät kelit.


Ceciliakin kävi katsomassa pikkuveljeään sairaalassa. Olin ostanut sille lahjaksi kirjan ja vähän tarroja, joita voisi liimailla tarrakirjaan ajankuluksi. Mutta kuten ilmeestä näkee, ei pinna oikein riittänyt tytöllä mihinkään. Veljeä oli kiva nähdä ja pitää 10 sekuntia sylissä, mutta sen jälkeen sairaala ympäristö ei oikein kelvannut. Kotona kiukuttelu on jatkunut aivan erilaisena kuin ennen, raivareita tulee noin puolen tunnin välein jostain ja ruoka ei maistu yhtään. Toivotaan, että pikkuisen mieli siitä tasoittuu päivien yötä.. Onhan tämä taas erilaista opettelua!


3 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Paljon onnea koko perheelle suloisesta poikavauvasta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Suloiset vauvaonnittelut!

t.Heidi

Lystimäki kirjoitti...

Kiitos Maiju ja Heidi!!