lauantai 29. tammikuuta 2011

Remontti suunnittelua

Aika on mennyt tulevan kodin täpinöissä. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, ollaan ajateltu sittenkin tulevaa remonttia pidemmällä tähtäimellä. Ei siis välttämättä pelkkä väliaikaiskämppä. Joten remontin laajuuskin on vähän kasvanut, jotta viihdytään varmasti itse tulevassa kodissa. Ja tähän vielä lisättynä se, että muuttoaika vanhasta pois lyheni just kahdella viikolla! Eli kiirettä pitää.

Parissa keittiöliikkeessä ollaan käyty suunnittelemassa vähän uutta... Pohja alkaisi muotoutua jotakuinkin tällaiseksi..


Nykyisessä keittiössä liesi on siirretty saarekkeeseen, mutta tässä halutaan säilyttää mahdollisimman paljon alkuperäisillä paikoilla juttuja. (Säästyy rahaa :))  Saarekkeeseen tulee kolme kaappia pomppuovilla ruokatilan puolelle ja keitttiön puolelle mahtuu sitten 3-4 baarijakkaraa tason alle. Tiskari siirretään lavuaariin nähden oikealle kädelle->helpompi täyttää näin oikea kätisenä ;) Ovien matsku on vielä lyömättä lukkoon. Tänään kuitenkin päätettiin jo lopullinen lattian väri! Keittöön piti aluksi tulla laatta, mutta koska ei jakseta alkaa lattialämmitystä sinne miettimään, niin myös keittiön lattiasta tulee sama kuin muun asunnon lattiasta.


Alkuperäisen mosaiikkiparketin päälle asennetaan tällainen Pergon kestävä laminaatti, Mocha tammi lauta. Eli vielä leveämpi kuin kuvan lattia. Sävy kuvissa valehtelee myös jonkin verran todellisesta. Käytiin liikkeessäkin katsomassa vielä uudelleen ja kyllä lattia näytti siellä paremmalta edelleen kuin esitteessä. Nyt on siis päätetty, että siirrytään nykyisestä, melkein valkoisesta lattiasta tummaan. Tämä osittain siksi, että asunnossa on paljon ikkunoita ja se on todella valoisa. Materiaaleissa halutaan siis vähän lämpöä mukaan. Lattialistat tulee valkoisiksi. Vähän tähän tyyliin..


Ei mitenkään hirmu massiiviset, mutta johdot mahtuu kuljettamaan listojen takana. Kontrastia lattian kanssa tulee, mutta se on tarkoituskin. Seinien värejä ei olla vielä edes ehditty päättää, mutta jotain muutakin kuin pelkkää valkoista on tulossa.

Cecilia on jaksanut vielä hyvin tätä kiertelyä k-raudasta starkkiin ja bauhausiin. Keittiöliikkeitä unohtamatta!


Mutta itse muuttoviikkoa odotan tuskaillen. Tavaroiden pakkailu on haasteellista sekin, kun nyt on menossa tämä kaikki kaapit tyhjäksi-vaihe. Lomaa odotellessa, vaikka ajoittain tuntuu kyllä siltä, ettei nyt millään ehtisi mihinkään reissuun. Kaikki ajatukset pyörii tulevassa kodissa!

Sisustusvinkkejä saa laittaa! ;)

Ei kommentteja: